"Hm, saatan minä sen sanoakin sinulle." Ja käsi suun edessä kuiskasi hän Holstin korvaan: "nuoruuden hullutusta!"
"Ahaa! sinä pelkäät, että…"
"Pelkäät! Ha, ha, ha, ha! Mainiota, sukkelaa!… Hei, Faustin valssia siellä totta totisesti soitetaan! Tra laa la laa li laa! Mitä antaisit noista sävelistä!… Voi katsos tuota lihavaa eukkoa, jolla on siniset villasukat ja puukengät jalassa! Eikö hän ole lystikäs?"
"Se on varmaan joku köyhä vaimo, jolla ei ole ollut varaa ostaa nahkakenkiä."
"Sinä otat kaikki asiat niin vakavalta kannalta", sanoi Frits vähän närkästyneenä. "Minä olen tottunut katsomaan näitä ihmisiä naurettavalta puolen. Minusta on heidän kasvoissaan ja liikkeissään jotakin niin tavattoman mukavaa ja lapsimaista. Tuo suoruus, tuo synnynnäinen hullunkurisuus, tuo kömpelö luonnon-omaisuus… Katso, siinä tulee talon isäntä — huh! karvalakki korvilla. Olen vakuutettu siitä, että sulanut rasva peittää hänen otsansa, mutta erehdyt, jos luulet, että hän hetkeksikään ottaisi hattua päästään. Voi, hän on harvinainen ilmiö! Minun täytyy päästä häneen käsiksi vielä tänä iltana. Katso tuota paksua, ryppynaamaista, tuhmannäköistä päätä, joka nyykkäsee joka haaralle! Eikö hän ole naurettava?"
"Minusta ei ole naurettavaa enemmän hänessä kuin muissakaan. Sinun tulee muistaa…"
"Voi sinua hyperdemokraattisine mielipiteinesi!" keskeytti Frits ja käänsi hänelle selkänsä.
Knuut ei tuntenut ollenkaan viihtyvänsä pitotalossa. Hän piti koko ajan silmällä Emmaa ja Fritsiä voidakseen valita paikkansa mahdollisimman kauvimmaksi heistä. Silloin tällöin tanssi hän pari kierrosta jonkun vaimon tai Ellenin kanssa, joka äänetönnä ja sykkivin sydämmin heittäysi hänen vahvan kätensä ohjattavaksi. Mutta koko ajan hän tunsi outoa levottomuutta ja toivoi vaan että hän pian olisi onnellisesti ulkona raittiissa ilmassa, missä hengitys kävisi helpommin päinsä.
Illempana katettiin taas pitkä tammipöytä arkituvassa ja ne vieraat, jotka jo olivat lähdön touhussa, istuutuivat syömään. Sillä välin jatkettiin vielä tanssia vierastuvassa. Lystrup istui pöydän yläpäässä. Hän söi ja joi nähtävällä mielihyvällä ja puhua porisi lakkaamatta. Vasta loppupuolella ateriaa huomasi hän Knuutin, joka istui puolipimeässä vastapäätä häntä.
"Kas, siellähän on vanha ystäväni Knuut! No, sinä olit taas joukkoinasi liikkeellä sunnuntaina."