"Niin puhutte te, kun te ette ymmärrä koko asiaa, Lystrup. Sitä paitsi voin ilmoittaa teille, että meidän ampumaseuramme ei ole perustettu häätämään saksalaisia Rörbystä."
"Vai ei! No, missä jalossa tarkoituksessa sinä sen sitten perustit?"
"Te tiedätte hyvin, missä tarkoituksessa ampumaseuroja perustetaan, mutta voin minä sen teille sanoakin, voin kyllä. Niiden tarkoituksena on täydentää sotamiestemme lyhyttä oppiaikaa, herättää elämää nuorisossa ja opettaa sitä käsittämään, mitä isänmaa meiltä jokaiselta vaatii. Sillä lailla minä olen asian ymmärtänyt."
"Herättää elämää! Kas herhiläistä, sanoi Braskin Pekka. Höh, elämää! Se on haluttua tavaraa meidän päivinämme. Elämää kouluun, elämää kirkkoon, elämää valtioon! On elämää ihmisten ryysyissä nykyisin. Mitäs te arvelette Jörgen Siversen? Me vanhat, ikävät ihmiset, jotka emme kykene juoksemaan ja hoilottamaan elämästä, me emme ole juuri minkään arvoiset enää."
Jörgen kohotti hattuaan ja raapasi niskaansa. "Mitäpä minä arvelisin,
Lystrup. Jokaisella on oma ristinsä kannettavana… Mutta tyhjentäkää
lasejanne, hyvät vieraat! Knuut, ole hyvä… ja te toiset myös!
Viisaampaa on ryypätä kuin riidellä."
"Riidellä!" huudahti Lystrup. "Älkäämme puhuko riitelemisestä! Me olemme yhtä hyviä ystäviä siltä, vaikka puhummekin suumme puhtaaksi — vai mitä, Knuut?"
Knuut oli samaa mieltä.
"En, Herra paratkoon", jatkoi Lystrup otettuaan kulauksen lämmintä punssia, "en voi sulautua tähän uusmuotiseen elämään. Minun sormenpäitäni kihelmöi joka kerta, kun näen noita siunatuita elonilmiöitä. Me suorastaan uimme elämässä. Milloin toinen, milloin toinen pitää elämännestettä nenämme alla — hih heijaa! Milloin on alettava sitä, milloin tätä. Milloin kansanopistot, milloin ampuma- tai muut seurat tarjoutuvat maan pelastajiksi. Täällä Rörbyssä pelastetaan isänmaa nykyisin siten, että juostaan Per Grejsenin kedolla ja leikitään sotamiehisillä — höh!"
"Te ette tapa ampumaseuroja sillä lailla. On omituista, että teidän asemassanne oleva mies voi sillä tavoin käsitellä asiaa, joka on syntynyt puhtaasta isänmaanrakkaudesta ja jota ylhäiset ja alhaiset kannattavat ympäri koko maan."
"Seis!… 'Isänmaanrakkaudesta!' Minä paljastan pääni isänmaanrakkauden edessä. Mutta mitä todellista hyötyä on tuosta loilotuksesta ja paukutuksesta? Luuletteko, että saksalaiset säikähtävät Tanskan uuden mahtavuuden ajan väkeä ja ryömivät piiloon, kun kuulevat Tanskan lipun ympärille leiriytyneiden tarkka-ampujain pyssynpauketta meidän kedoiltamme tai laulua, kuinka 'pilviin asti kiitetään Tanskan miestä kunnostansa.' Ei vapise saksalainen niin vähästä."