Aivan vastakkainen elämänkatsantokanta tuli nyt esille väliin vauhdilla, väliin taas arvokkaasti ja juhlallisesti, muutamat sanat ja lauseet erityisellä painolla. Nykyinen ja äskeinen Besser kilpailivat keskenään kaunopuheliaisuudessa vanhan, tutun laulun mukaan:
"Paremp' tanssija Pekka on Jussia,
Paremp' Pekkaa Jussi on tanssija."
"Höh, höh, höh! En luota teihin, Besser. Sillä jos te voitte muuttaa mielipiteitänne noin vaan joka toinen hetki niinkuin sukkaparia, niin te ette ole muuta kuin tuuliviiri."
Nyt upposi oikea saapas myös ja herra Besser tunsi vaipuvansa auttamattomasti liejuun.
"Ei puhuta enää. Tulkaa ja kaatakaa ryyppy meille molemmille! Se on järkevämpää kuin seista ja lörpötellä tässä."
Besser totteli ja Besser täytti lasit, kilisti, joi ja kantoi alennustilansa kuin mies. Mutta mitä hänen sisimmässänsä liikkui salassa maailman silmiltä, siitä ei kukaan tietänyt.
Kun Jörgen ja ravintolan isäntä palasivat juhlapaikalle, kajahti voimakas neliääninen laulu keskeltä väen surinaa. Kaikki riensivät katsomaan ja kuuntelemaan Knuutin johtamaa laulukuoroa, joka oli asettunut muutamalle kumpareelle juhlakentän laitaan. Lystrup piteli väliin korviansa, kun soinnut tuntuivat liiaksi käyvän hänen hermoilleen. Mutta sen sijaan oli siellä toisia, muiden muassa Kristen Knort, jotka joutuivat laulusta siinä määrin haltioihinsa, että he tietämättänsä sekoittivat väliin oudon kurkkuäänen sävelien sekaan, nyykyttivät päätään laulun tahdissa ja keinuttelivat ruumistaan autuaallisen näköisinä. Nuoret eivät jaksaneet enää kauvemmin hillitä jalkojaan. Kenttä tyhjennettiin, soittajat asettuivat puhujalavalle ja kohta pulpahteli kirkkaista torvista säveleitä, jotka tosin vähän särähtelivät, mutta jotka siitä huolimatta kuuluivat aika hauskoilta ja täyttivät koko ilman helinällään. Tanssi alkoi ja ilo yltyi yltymistään. Itse vanhat, vakavat tilanomistajat ja työn jäykistämät mäkitupalaiset sieppasivat nuoruuden innon valtaamina enemmän tai vähemmän kevyitä vaimojaan vyötäisistä ja katosivat heidän kanssaan tanssin pyörteeseen. Tanssia jatkettiin vielä päivän mailleenkin mentyä kuun ja kahden lyhdyn valossa, jotka huolekas Besser oli paikalle hankkinut. Besser ei ottanut osaa iloon. Useampia kertoja seisoi hän toisen lyhtynsä himmeässä valossa, tuiotti tynnyreinänsä, raapasi niskaansa ja huokasi: "huonosti kävi, huonosti kävi!"
Kahden juuresta yhteen kasvettuneen pyökin takana puoleksi vattupehkojen ja sananjalkaan peitossa seisoi tanssin alkaessa eräs nuoren näköinen mies ja tummatukkainen naishenkilö puhellen puoliääneen keskenänsä.
"… Ei, minä en ole kiihottunut, Emma, älä väitä sitä ollenkaan; mutta minä sanon sinulle kerrankin suoraan: en kärsi enää kauvemmin! Ja vaikka hän olisi kymmenen kertaa sinun isäsi, niin tulee hän saamaan nenälleen joka kerran, kun häntä haluttaa loukata minua. Eikö hän ole ärsyttänyt ja häväissyt minua vuosikausia? Eikö hän ole tuppautunut minun tielleni, milloin vähänkin on voinut? Eikö saanut hän Per Grejsenin karkoittamaan meitä viime vuonna ampumakentältä ja siten vähällä tappanut koko ampumaseuran? Eikö hän toissa vuonna kirjoittanut maaherralle ja saanut aikaan sitä, ettei Jesperille myönnetty kansanopistoapurahaa? Ja eikö hän vihdoin varoittanut sanomalehdessä ketään yhtymästä Rörbyn lukuseuraan, koska meidän kirjastossamme oli muka vaan 'lorukirjoja'. Semmoista valetta! Meidän kirjastossamme on parasta, mitä kirjallisuutemme ikinä on tuottanut kaunokirjallisella, historiallisella ja taloudellisella alalla."
"Sen kyllä myönnän, Knuut, mutta sinun tulee koettaa kärsiä minun isääni. Muista, että hän on neljäkymmentä vuotta ollut pitäjän ensimäinen mies, on hallinnut sanalla sanoen kaikkea, ja nyt sinä, eräs hänen entisiä oppilaitaan, työnnät hänet syrjään. Se koskee häneen, hän kärsii, Knuut."