Sitten kokoutuivat he kaikki pihalle puiden alla vallitsevaan hämärään. Yaqui nousi Blanco diablon selkään, Mercedes nostettiin Blanca mujerin satulaan ja Thorne ratsasti Blanca reinalla. Jim Lash oli jo hevosensa selässä, joka oli yhtä valkoinen kuin toisetkin, mutta nimetön. Ladd hyppäsi Blanco torres-nimisen [Blanco torres = valkoinen torni] oriin satulaan ja tarttui kuormahevosten pitkiin marhamintoihin. Viimeksi tuli Gale Blanco solilla.
Kun hän nosti jalkansa jalustimeen pitäen kiinni harjasta ja satulannupista, katsoi hän vielä kerran ovelle. Nell seisoi valossa loistavin hiuksin ja kalmankalpein kasvoin, tummin silmin, avonaisin huulin ja ojennetuin käsivarsin. Tämä surullinen ja suloinen kuva syövytti julmat piirteensä Galen sydämeen. Hän heilautti kättään ja hyppäsi sitten viivyttelemättä satulaan.
Blanco sol läksi liikkeelle.
Edellään näki Gale kävelevät hevoset, jotka kuvastuivat valkoisina tummia varjoja vasten. Hän ei voinut kumminkaan nähdä matkueen etummaista päätä eikä kuulla selvästi hevosten pehmeitä askeliakaan. Ohuitten pilvien välistä tuikki muudan yksinäinen tähti. Oli aivan tyyni, mutta ilma oli kumminkin kylmä. Erämaan tumma äärettömyys näytti ammottavan heitä vastaan. Vasemmalla, joen toisella törmällä, paloi muutamia nuotioita. Rauhallinen ja salaperäinen kylmä yö tuntui sulkevan Galen syliinsä, ja hän tarkasteli tuota avaraa, lainehtivaa ja tummaa tasankoa terävin silmin, järkkymättömin päätöksin ja heräävin villein riemuin, joka lumosi hänet heti, kun tultiin erämaahan.
XI.
LAAVAN JA KAKTUSTASANKOJEN POIKKI.
Blanco solilla ei näyttänyt olevan ollenkaan halua taivuttaa päätänsä siepatakseen suuhunsa apilasta, joka kahisi pehmeästi sen jalkoja vasten. Gale tunsi hevosen herkän, melkein ihmisellisen valppauden. Sol tiesi yhtä hyvin kuin hänen isäntänsäkin tämän paon luonteen.
Yaqui pysähtyi kentän äärimmäiseen päähän, ja valkoisten hevosten jono supistui vähitellen kiinteäksi joukoksi. Tästä alkoi eräs joelle johtava tie. Nuotiot olivat niin lähellä, että kirkkaiden liekkien lepattaminen ja tulien vierellä liikuskelevien miesten tummat hahmot näkyivät selvästi. Yaqui laskeutui satulasta. Hän siveli kädellään Diablon turpaa puhuen hiljaa ja uudistaen sitten tuon tempun jokaiseen hevoseen nähden. Gale oli jo aikoja sitten lakannut ihmettelemästä tuon omituisen intiaanin käyttäytymistä. Hänen temppujaan ei voitu juuri selittää eikä ymmärtää, mutta niiden aiheuttamat tulokset olivat aina hämmästyttävät. Gale ei ollut milloinkaan ennen nähnyt hevosten seisovan niin hiljaa kuin nyt. Ne eivät kuopineet eivätkä purreet kuolaimiaan, eivät heitelleet päätään eivätkä vapisuttaneet satulaansa eivätkä kuormiaan ja olivat muutenkin aivan ääneti. Näytti aivan siltä kuin intiaanin hiljaisuus olisi tarttunut niihinkin.
Yaqui katosi varjoihin yhtä äänettömästi kuin hän olisi ollut osa niistä. Pimeys nieli hänet. Hän lähti samaan suuntaan kuin tiekin vei. Gale arvaili, aikoiko yaqui opastaa matkueen jotenkin kapinallisten vahtien ohi. Ladd oli kumartunut niin alas kuin suinkin kääntäen korvansa tiehen päin. Jimin pitkä kaula oli kaaressa kuin kuuntelevan hirven. Gale kuunteli myöskin ja hitaiden hiljaisten hetkien kuluessa vapautui hänen kuulonsa yhä enemmän jännityksestä. Hän kuuli Blanco solin hengityksen ja oman sydämensä sykinnän, apilaan silkinhienon kahinan ja epäselvästi kuuluvan kaukaisen äänen, joka oli kuin eksynyttä kaikua. Sitten oli hän kuulevinaan hiljaista huminaa, joka oli niin heikkoa, ettei hän tiennyt, miksi hän sitä nimittäisikään. Sitten seurasi pitkä ja hiljainen hetki.
Yaqui ilmestyi takaisin yhtä hiljaa kuin hän oli poistunutkin. Hän oli kai sittenkin varjojen osa, mutta hän oli tullut kuitenkin takaisin. Hän läksi tielle taluttaen Diabloa. Valkoinen juova alkoi jälleen hitaasti liikkua. Gale jäi hieman jälkeen. Harvojen pensaitten peittämä rinne vietti loivasti Forlorn Riverin syvään, leveään uomaan. Blanco sol astui muutamia askelia syrjään tieltä. Katsoen tarkasti maahan huomasi Gale kolme esinettä: valkoisen sombreron, huopapeitteen ja erään suullaan makaavan meksikolaisen. Yaqui oli hiipinyt tuon vahdin kimppuun kuin hiljainen kuoleman tuuli. Erämaan arosusi ulvoi ja tuo villi huuto soveltui hyvin pimeyteen ja yaquin tekoon.