XII.
HELVETINKUILU.
Tie kulki muutaman, aukon laidassa olevan äärettömän suuren kuilun reunaa ja sitten alemmaksi ja alemmaksi punaseinäiseen siniutuiseen sokkeloon.
Kierrettyään erään terävän kulmauksen hämmästyi Gale äkkiä huomatessaan, että halkeama vietti ja leveni laaksoksi. Se oli niin viheriä, suloinen ja kaunis tämän jylhän punaisen ympäristön keskellä, että Gale tuskin uskoi silmiään. Blanco sol hirnui iloisesti vainutessaan vettä. Sitten Gale huomasi suuren reiän, jonkunlaisen syvänteen tuossa kimaltelevassa laavassa, tumman, kylmän ja varjoisan lähteen. Oli selvää, että sadeaikana vesi virtasi laaksoon. Hieno, punertava hiekka peitti maanpinnan, josta tunkeutui runsaasti esiin pitkää viheriää ruohoa. Laaksossa kasvoi mesquite-pensaita ja palo verdejä, joiden lukumäärä lisäytyi vähitellen niin, että ne muodostivat näköalaa peittäviä tiheikköjä.
"Tämä on varmasti enemmän kuin odotinkaan!" huudahti Ladd. "Mikä verraton lymypaikka! Voimme piiloutua tänne pitkiksi ajoiksi. Pojat, näin vuoristolampaita, noita oikeita vuoristojen suursarvia. Mitä ajattelette tästä kaikesta?"
"Luullakseni olemme saapuneet yaquin metsästysmaille", vastasi Lash. "Tuo kulkemamme tie on varmaankin satoja vuosia vanha. Se on syöpynyt syvälle raudankovaan laavaan ja kulunut sileäksi."
"Niin, minun on myönnettävä, että Belding oli oikeassa intiaaniin nähden. Ja voin aavistaa, että Rojaksen päivät loppuvat jossakin tuon helvetinkuilun liepeillä."
Leiriydyttiin muutamalle tasaiselle paikalle. Yaqui juotti hevoset ja ajoi ne sitten laaksoon laitumelle. Aterian valmistuttua istuuduttiin syömään väsyneinä ja vakavina. Epäilyksien aiheuttama jännitys yhtyi pitkän matkan väsyttäviin seurauksiin. Mercedes oli tyyni, mutta hänen tummat silmänsä liekehtivät kalpeissa kasvoissa. Yaqui tarkasteli häntä ja muut katsoivat häneen lausumattomin ylpeyden tuntein. Äkkiä kiersi Thorne huopapeitteen hänen ympärilleen ja hän näytti nukkuvan heti. Hämärä synkkeni ja nuotio alkoi palaa kirkkaammin. Kylmä tuuli liehutteli Mercedeksen tummaa tukkaa peittäen suortuvilla hänen otsansa.
Yaquin tarkoituksista ja suunnitelmista ei saatu paljon selville, mutta hänen käyttäytymisensä tyynnytti Thornenkin. Tämä nojautui kokoamaansa risukimppuun katsoen synkästi nuotioon ja sitten jonkun ajan kuluttua liikkumattomaan vaimoonsa.
Paimenet ja Thorne keskustelivat kumminkin hiljaa. He olivat aivan varmat, ettei Rojas miehineen ehdi tälle lähteelle ennenkuin huomenna keskipäivällä. Ja jo paljon ennen heidän tuloaan luulivat paimenet saavansa puolustussuunnitelmansa valmiiksi. Miten tämä puolustus tulisi tapahtumaan ja missä, olivat asioita, joita paimenet punnitsivat vakavasti. Ladd otaksui yaquin vievän heidät johonkin valloittamattomaan paikkaan, josta samalla tulee muodostumaan heidän takaa-ajajiensa kuolinportaat. He ajattelivat kaikkia mahdollisuuksia, ja vaikka he olivatkin väsyneet, jatkoivat he vain keskusteluaan.