Sillä aikaa kuluivat tunnit. Kun aurinko nousi korkeammalle, hävisi tuo kirkas teräksenharmaa väri, sininen utu sakeni ja laavan kimalteleva pinta muuttui hitaasti punaisemmaksi. Ladd hämmästyi huomatessaan, ettei yaquia enää selvästi näkynytkään. Jim Lash ryömi esille varjoisesta kuopastaan ja kiinnitti patruunavyön uumilleen. Hänen pienet harmaat silmänsä tarkastelivat laavarinteen ylhäältä alas asti, pysähtyivät epäillen erääseen kohtaan ja alkoivat sitten jälleen tutkia ylätasangon itäistä autiota puoliskoa.
"Kylläpä näköni onkin muuttunut huonoksi", sanoi hän. "Ehkä se on tuon kirotun pensaikon kimaltelevan laavan syy. Kumminkin, mitä ovat nuo ryömivät pisteet tuolla?"
"Nyt huomaan minäkin ne", vastasi Ladd. "Ne ovat vuoristolampaita."
"Älä ollenkaan arvaile, Laddy. Dick, ojennahan kaukoputkesi tuonne rinteelle päin."
Gale pani kaukoputkensa kuntoon ja alkoi etsiä laavarinteeltä, ensin aivan läheltä ja sitten kauempaa. Pian vakautui putki yhteen kohti.
"Näen kuusi ruskeata pientä eläintä, jotka ovat kuin lampaita. Mutta en osaa erottaa vuoristolammasta antiloopista."
"Varmasti ovat ne suursarvia", sanoi Ladd.
"Sinun on katsottava tuonne itään päin tuon pitkän harjanteen juurelle, jos haluat saada selville, mitä minä näen", lisäsi Jim.
Kaukoputki nousi ja kiersi, heilui hetkisen, mutta asettui sitten paikoilleen kuin kallio. Syntyi painostava vaitiolo.
"Neljätoista hevosta — pari kuormitettua, muutamia ratsastajien kanssa ja muutamia ilman", sanoi Gale hitaasti.