Tämän penkereen takalaidassa, choyien välissä, oli jonkunlainen matala syvennys, jonka pohjalla oli multaa. Ladd sanoi sitä pakopaikaksi, jota vuoristolampaat olivat käyttäneet monta vuotta. Yaqui levitti huopapeitteet lattialle, vei vesisäiliöt ja eväslaukun sinne ja pyysi sitten nöyrin viittauksin, jotka kumminkin olivat käskevät, Mercedestä menemään sinne. Muutamat seuraavat liikkeet ja sanat selittivät hänen suunnitelmansa. Mercedes oli piilotettava tähän luoksepääsemättömään paikkaan. Miesten oli kierrettävä vastakkaiselle penkereelle ja suljettava lähteelle johtava tie.
Gale kiinnitti huomionsa tämän kotkanpesän muotoon. Niin villinnäköisessä ja rosoisessa paikassa ei hän ollut vielä ikinä ennen ollut. Ainoastaan vuoristolammas olisi voinut kiipeillä ylemmillä rinteillä ja vieressä olevalla liukkaalla laavajyrkänteellä. Alempana oli kokonainen kimalteleva choya-vyöhyke, joka reunustaessaan näköjään pohjatonta kuilua oli kuin huurteessa auringonpaisteessa.
Ladd valitsi pyssyjen joukosta keveimmän ojentaen sen Mercedekselle.
"Varmasti on hyvä varustautua kaiken varalta", sanoi hän suoraan. "On mahdollista, ettette tätä ikinä tarvitse mutta jos teidän on —"
Hän lopetti siihen, mutta hänen keskeytyksensä oli merkityksellinen. Mercedes vastasi hänelle pelottomin ja lannistumattomin katsein. Thorne oli miesten joukossa ainoa hermostunut. Hänen jäähyväisensä vaimolleen olivat liikuttavat ja nopeat. Sitten hän ja paimenet läksivät varovaisesti seuraamaan yaquia.
He kiipesivät harjanteen korkeudelle ja seurasivat sitten kuilun reunaa. Kun he tulivat halkeaman laidalle ja saapuivat sen kapeimmalle kohdalle, voitiin yaquin käytöksestä huomata, että hän aikoi hypätä sen yli. Ladd ei sallinut intiaanin kumminkaan täyttää aikomustaan. Sitten he jatkoivat matkaansa kuilun reunaa, kunnes he saapuivat paikalle, jossa monta laavasiltaa vei sen yli. Kuilu oli toisin paikoin hyvin syvä ja toisin paikoin taas tukkeutunut. Aukolla ei ollut nähtävästi suoraa suuta alempana olevaan laaksoon. Sen pohja oli kumminkin selvästi paljon alempana kuin lähde.
Sitten kuin oli päästy kuilun yli, löydettiin tie heti. Se poikkesi kauemmaksi reunasta. Yaqui viittasi kädellään oikealle, jossa tulivuoren aukon rosoisessa rinteessä oli luolia, halkeamia ja kuoppia piilopaikoiksi ainakin sadalle miehelle. Yaqui riensi tietä pitkin eräälle korkeammalle paikalle ja pian näkyikin hänen liikkumaton tumma vartalonsa taivasta vasten. Paimenet ja Thorne valitsivat muutaman syvän kuopan, josta johti useita kylliksi syviä uria kaikille suunnille. Laddin mielestä oli paikka yhtä hyvä kuin joku toinenkin, ehkä ei niin hyvin piilotettu, mutta vapaampi tuosta peloittavasta choyasta. Miehet laskivat pyssynsä ja pistoolinsa maahan ja irroitettuaan raskaat patruunavyönsäkin istuutuivat he odottamaan.
Heidän valitsemansa paikka oli aivan jyrkänteen reunalla ja ehkä noin viidensadan metrin päässä vastakkaisesta reunasta, joka näytti nyt olevan paljon heidän alapuolellaan. Kimaltelevat punaiset kalliot olivat petollisen ja vaarallisen näköiset. Jyrkänteen pinnassa oli tuhansia penkereitä ja kuoppia, toisena hetkenä näytti se kohtisuoralta ja toisena taasen loivalta rinteeltä. Thorne näytti heille paikan, jossa hän luuli Mercedeksen olevan piilossa, Ladd valitsi toisen kohdan ja Lash lopulta kolmannen. Gale etsi näkemäänsä choya-penkerettä, joka oli sijainnut Mercedeksen piilopaikan alapuolella, ja kun hän oli löytänyt sen, vastustivat monet hänen väitettään. Silloin tarttui Gale kaukoputkeensa todistaakseen olevansa oikeassa. Kun hän oli asettanut sen sopivaksi välimatkalle, erottautuivat choyat, penkere ja lammasten turvapaikka selvästi rosoisen rinteen pinnasta. Heidän kaikkien mielestä oli yaqui piilottanut Mercedeksen niin hyvin, että ainoastaan korppikotkan terävät silmät voivat hänet huomata.
Jim Lash ryömi erääseen varjoiseen paikkaan, ruveten tyynesti odottamaan. Ladd oli levoton, kärsimätön ja valpas. Hän nousi aina vähän ajan kuluttua tarkastamaan pitkää rinnettä ja oikealla olevaa harjannetta, jolla yaqui seisoi liikkumatonna. Thorne muuttui vaiteliaaksi hitaan synkän raivon kiehuessa hänen mielessään. Gale ei ollut tyyni eikä vapaakaan hivuttavasta epäluulosta sekä kiihtyvästä vihasta. Mutta hän koetti olla ajattelematta tuota ratkaisematonta taistelua niin paljon kuin suinkin.
Hänestä tuntui äkkiä kuin hän ei olisi vielä käsittänytkään tämän erämaan hämmästyttävää luontoa. Tuolla oli tuo äärettömän pitkä punainen rinne, jonka alimmaiset harjut vihdoin muuttuivat valkoisiksi, sinistä merta vasten näkyviksi hiekkatöyryiksi. Kylmä säteilevä vaaleus, valkoinen aurinko, taivaan tummansininen väri ja kaikkialla hänen ympärillään leviävän rajattoman lakeuden aiheuttamat tunteet ilmoittivat, että hän oli jotensakin korkealla. Etelässä sulautui tuo punainen autius yksinkertaisesti etäisyyteen. Aukkoja täynnä olevat tasangot kohosivat korkein tummin penkerein jylhiä vallitsevia huippuja kohti. Kun Gale käänsi katseensa noiden kenttien ja huippujen suurenmoisuudesta, näytti alempana oleva kuilu mitättömältä kuopalta. Mutta kuta kauemmin hän katsoi, sitä leveämmäksi, syvemmäksi ja rosoisemmaksi se muuttui. Ei, hän ei voinut ymmärtää tämän seudun suuruussuhteita eikä etäisyyksiä. Siellä oli liian paljon katseltavaa. Mutta tapa, jolla luonto oli muodostanut tämän hämmästyttävän laavamaailman, järkytti hänen mieltään.