Toinen odotus alkoi, ja päättäen auringon suorempaan kohdistuvista säteistä ja choyain pienien varjojen kutistumisesta otaksui Gale, että he saivat odottaa kauan. Mutta aika kului kumminkin nopeasti. He makasivat laavassa olevan puoliympyrän muotoisen kuopan reunojen suojassa. Laita oli koloinen ja rosoinen ja kokonaan choyain peittämä. Se vietti alaspäin ja leveni aukkoon päin avautuvaksi laajaksi näköalaksi. Gale oli kaikkein korkeimmalla, kauimpana oikealla ja oli senvuoksi parhaiten suojattu mahdollisesti harjanteen korkeimmilta, noin kolmensadan metrin päässä olevilta kohdilta suunnatulta tulelta. Jim oli seuraava, ja hänkin oli hyvin piilossa muutamassa halkeamassa. Thornen ja Laddin valitsemat paikat olivat suojattomimmat. He pitivät kumminkin tarkasti silmällä kaikkea piilopaikkansa koloisen laidan takaa.
Aurinko sivuutti puolipäiväpiirin ja alkoi laskeutua länteen muuttuen yhä kuumemmaksi. Miehet odottivat odottamasta päästyäänkin eikä Gale huomannut Thornessakaan minkäänlaista kärsimättömyyttä. Painostavaan ilmaan tuntui yhtyneen tukahduttavaa, kuumuudesta, uhasta, väreistä ja hiljaisuudesta muodostunutta jotakin. Laavasta heijastuva valkoinen valokin tuntui muuttuvan punaiseksi ja äänettömyydessä oli todellisuutta. Galesta tuntui se joskus aivan sietämättömältä, mutta hän ei kumminkaan koettanutkaan sitä rikkoa.
Äkkiä katkaisi tämän kuolemanhiljaisuuden kimakka, kaikuva ja aivan läheisyydestä kuuluva paukahdus. Se oli luodikon eikä karbiinin aiheuttama. Sitä seurasi hämmästyttävän pian huuto, joka koski ilkeästi Galen korviin, sillä se oli niin ohut, kimakka ja aivan erilainen kuin hänen muut ennen kuulemansa huudot. Se oli inhimillinen, tahdoton kuolinkiljaisu.
"Yaqui siellä vain tervehti toista roistoa", sanoi Jim lyhyesti.
Karbiinit alkoivat paukkua. Pamaukset olivat nopeita ja hiljaisia kuin kiukkuinen sähinä, joka ei kaiu. Gale kurkisti piilopaikkansa laidalta. Laavan rosoisella pinnalla leijaili vaaleita himmeästi näkyviä pilviä, jollaisia savuton ruuti synnyttää. Sitten huomasi Gale pyöreitä pilkkuja, jotka näyttivät tummilta punaista taustaa vasten, ja niiden edustalta vilahteli silloin tällöin pieniä tulikieliä. Laddin .405 alkoi jyristä kauniin, voimakkain äänin. Thornekin ampui, hieman liian nopeaan, ajatteli Gale. Sitten pisti Jim winchesterinsä reunan yli erään choyan alitse ja laukausten välissä kuuli Gale hänen laulavan: "Pyöritä neitoa, pyöritä vain!… Kaikki miehet ovat vielä jäljellä!… Pyörittäkää toverianne eteen- ja taaksepäin!… Kieputa neitoa, kieputa vain!" Gale ryhtyi myöskin taisteluun olematta ollenkaan varma osaisiko hän ainoaankaan noista kumartelevista olennoista, joihin hän tähtäsi, mutta tullen kumminkin sitä varmemmaksi itsestään kuta enemmän taistelu vapautti jotakin pingoitettua ja ahdistavaa hänen rinnastaan.
Heidän asemansa yli alkoi pian viheltää teräsluoteja. Ne, jotka sattuivat laavaan, kimposivat aukkoon, mutta ne, jotka tunkeutuivat choyain läpi, synnyttivät silkin repimistä muistuttavan äänen. Kaktuksien piikit pistelivät Galen kasvoihin, ja hän pelkäsi noita lentäviä okaita enemmän kuin luoteja.
"Pitäkää puolianne, pojat!" huusi Ladd kumartuessaan alemmaksi ladatakseen jälleen pyssynsä. "Säästäkää patruunianne. Meksikolaiset aikovat kiertää meidät. Muutamat pyrkivät tuonne yaquin alapuolelle ja muutamat taasen tuonee korkealle harjanteelle. Jos he vain pääsevät sinne, tulee meille tässä kuumat oltavat. Tämä paikka on niin pieni, ettemme voi kaikki tänne piiloutua."
Ladd kohottautui katsoakseen reunan yli. Paukahdukset kuuluivat nyt sieltä täältä, selvästi kumminkin heidän alapuoleltaan. Huomatessaan sen, tuli Ladd rohkeammaksi ja nousi ylemmäksi. Silloin jyrähti laukaus suoraan edestäpäin, luoti tunkeutui kahahtaen choyain läpi, jotakin sattui Laddin kasvoihin läiskähtäen ja tuo teräspojektiili jatkoi matkaansa — kaikki nämä toisiinsa sekoittuvat äänet kantautuivat selvästi Galen herkkiin korviin.
Kiroten tuimasti heittäytyi Ladd takaisin kuoppaan. Hänen kasvoissaan oli suuri harmaa läikkä, josta veri vuoti virtanaan. Gale tuli hyvin levottomaksi luullen toverinsa pahastikin haavoittuneen. Hän juoksi paimenen luo huutaen tullessaan: "Laddy! Laddy!"
"En ole luultavasti haavoittunut, mutta tämä luodin heittämä kirottu piikkitupsu karvastelee vietävästi kasvojani. Vedä se pois!"