Hänen oli kerrottava se Nellille, mutta tehtyään sen tunsi hän itsensä heikoksi.
Rouva Belding kuunteli hänen puhettaan ja vaikeni pitkäksi ajaksi puristaessaan nyyhkyttävää Nelliä rintaansa vasten. Sitten hän rupesi vastustamaan miehensä ilmoituksia tyynin voimin, joka oli niin ominaista hänen väitteilleen.
"Kuuntelehan nyt", päätteli Belding. "Rojas saapui ennen heitä Papago
Welliin tahi Tankeille."
"Kun olet lerpalla huulin, Tom, et ajattele juuri ollenkaan", jatkoi rouva Belding. "Tiedät hyvin, että ellei ole tapahtunut jotakin ihmettä, ei Rojas eikä kukaan muukaan ole voinut sivuuttaa noita valkoisia hevosia. Mihin sinun vanha itsepintainen luottamuksesi on hävinnyt? Yaqui ratsasti Diablolla ja Dick Solilla, ja entä sitten nuo muut hevoset. Niitä ei ole voitu sivuuttaa eikä ottaa kiinni. Ihmeitten ajat ovat olleet ja menneet."
"Aivan niin, äiti, tuntuu hauskalta kuunnella puhettasi", sanoi
Belding. Hän ilahdutti aina miestään ja nyt kaipasi tämä rohkaisua. "En
ole ollut oikein entiselläni näinä päivinä. Kerro meille ajatuksesi.
Sanot aina aavistavasi asiain oikean laidan, vaikka et sitä tiedäkään."
"En voi lisätä juuri mitään siihen, mitä sanoit tuona iltana, kun he läksivät matkalle. Käskit Laddyn luottaa yaquiin, jonka sanoit Jumalan lähettäneen tänne. Otaksuit hänen ehkä opastavan pakolaiset johonkin tuntemattomaan Sonoran laaksoon ja houkuttelevan Rojaksen satimeen. Sanoit yaquin voivan löytää ruohoa ja vettä sieltäkin, mistä ei kukaan meksikolainen eikä amerikkalainen osaisi sellaista etsiäkään."
"Mutta ajattelehan nyt, äiti, mitä sanot. Siitähän on kulunut jo seitsemän viikkoa. Ajattele, seitsemän viikkoa! Ja korkeintaan luulin heidän viipyvän matkallaan kuusi. Seitsemän viikkoa erämaassa!"
"Miten yaquit elävät?"
Belding ei vastannut, mutta toivo palasi hänen sydämeensä. Hän luotti vaimoonsa, vaikka hän ei ollenkaan voinut ymmärtää vaimossaan tuota, jota hän luuli joksikin salaperäiseksi voimaksi.
"Vuosia sitten etsiessäni isääni opin tietämään paljon asioita tästä maasta", sanoi rouva Belding. "Et voi milloinkaan sanoa, kuinka kauan ihminen voi elää erämaassa. Karuimmissa, peloittavimmissa ja luoksepääsemättömimmissäkin paikoissa on usein piilossa olevia kosteikkoja. Myöhemmällä iälläni rupesi isäni kullanetsijäksi. Tuo tuntui minusta omituiselta, sillä hän ei ennen välittänyt ollenkaan rahasta eikä kullasta. Sain selville, että hän usein oleskeli erämaassa viikkoja, jopa kuukausiakin yhtämittaa. Sitten koitti aika, jolloin hän ei enää palannut. Se tapahtui jo aikoja ennenkuin saavuin lounaiselle rajalle ja kuulin hänestä. En sittenkään menettänyt vielä toivoani pitkään aikaan, vaan odotin häntä palaavaksi. Tiedän nyt, joku ilmoittaa minulle, tuntuu todellakin kuin se olisi hänen henkensä, että hän eksyi sinne ja kuoli. Mutta minulla ei ole sellaista tunnetta yaquista eikä pakolaisista. Yaqui on jättänyt Rojaksen tahi houkutellut hänet johonkin ansaan. Ehkä se vei aikaa ja pakotti heidät matkustamaan kauas Sonoraan. Intiaani on liian viisas lähteäkseen nyt takaisin, kun kaikki lähteet ovat kuivuneet. Hän on taivuttanut vartijatkin odottamaan. Minusta tuntuu kuin tietäisin tämän varmasti. Rakas Nell, ole nyt urhoollinen ja kärsivällinen. Dick Gale tulee kyllä takaisin luoksesi."