"Kuulkaahan, herra Belding, luullakseni ette ole oikein selvillä asioista. Aion hedelmöittää tämän laakson, ja teidän olisi parempi yhtyä minuun kuin olla minua vastaan. Minulla on muudan ehdotus esitettävänä teille. Se koskee tuota teidän omistamaanne maakaistaletta tuolla virran rannalla."
"Ette voi tehdä kanssani minkäänlaisia sopimuksia, sillä en halua olla missään tekemisissä kanssanne."
Belding poistui äkkiä teltasta palaten kotiinsa. Nell tuli häntä vastaan, luultavasti kysyäkseen häneltä asioista, mutta katsahdettuaan isäänsä kasvoihin tiesi hän pelkonsa oikeutetuksi. Tyttö meni vaieten tiehensä. Belding totesi, että hän oli voimaton estämään Chasen toimia, ja hän tuli melkein sairaaksi omien ja Dickin toiveiden raukenemisesta.
XIV.
KADONNUT POIKA.
Aika kului ja Forlorn Riverin asukasluku kasvoi nopeasti. Belding, joka kerran oli ollut tuon seudun vaikutusvaltaisimpia miehiä, tunsi nyt joutuneensa aivan mitättömään asemaan. Vaikka hän olisi halunnutkin, ei hänellä olisi ollut mitään sanomista postinhoitajan, sheriffin ja muutamien muiden virkailijoiden valitsemisessa. Chaset jakoivat työvoimansa, ollen milloin Forlorn Riverissä, milloin meksikolaisessa kultakaivoksessaan, joka oli luovutettu heille takaisin. Näiden molempien paikkojen välissä olevan erämaan poikki kuljettiin autoilla. Kuukauden kuluttua olivat nuo moottorivaunut melkein yhtä tavalliset Forlorn Riverissä kuin ne olivat olleet ennen vallankumousta Casitassa.
Beldingkään ei ollut enää niin ahkera kuin ennen. Menetettyään kunnianhimonsa oli hänellä yhä vähemmän tehtävää. Hänen vihansa noita anastajia kohtaan kasvoi, kun hän vihdoinkin alkoi käsittää, ettei hän voinut kilpailla sellaisten miesten kanssa. Chaset olivat tienraivaajia, miehiä, joilla oli suuria harrastuksia ja paljon vaikutusvaltaa lounaassa. Kuta enemmän he tekivät Forlorn Riverin hyväksi, sitä vähemmän tuntui hänellä olevan oikeutta vihaansa heitä kohtaan. Hänen oli myönnettävä, että se oli henkilökohtaista. Hän, Gale ja vartijat eivät olisi milloinkaan voineet kehittää laakson mahdollisuuksia niinkuin nuo miehet.
Päivät pitkät sai hän nyt kuunnella noita korvia jysähdyttäviä räjähdyksiä ja kuiluun vyöryvien kallionlohkareiden jyrinää. Chasen miehet räjäyttivät dynamiitilla kapean kanjonin seinämiä. He rakensivat parhaillaan patoa juuri niinkuin Gale oli sen suunnitellut. Kun tuo räjähdytteleminen loppui, tunsi Belding helpotusta. Hän ei halunnut, että häntä alituisesti muistutettiin omasta ja Galen kärsimästä vahingosta. Hän alkoi vähitellen mukautua oloihin, mutta hän ei voinut olla olematta pahoillaan Galen vuoksi.
Sitäpaitsi oli Beldingillä muitakin suruja ja huolia. Huhtikuu alkoi eikä vartijoista kuulunut vieläkään mitään. Casitasta saapui epämääräisiä huhuja Sonoran erämaassa kuljeskelevista rosvojoukoista, huhuja, joiden totuutta ei voitu varmistaa, ennenkuin Beldingin meksikolaiset vartijat palaisivat kotiin. Kun he tulivat, ilmoitti toinen, Gonzales-niminen järkevä ja rehellinen sekarotuinen, että hän oli tavannut kullanetsijöitä kosteikossa. He olivat juuri saapuneet Yumasta Camino del Diabloa pitkin kärsittyään hirveästi kuumuutta ja janoa, mutta he eivät olleet nähneet jälkeäkään yaquin johtamasta matkueesta.
"Tämä varmistaa otaksumiseni", selitti Belding. "Yaqui ei mennyt
ollenkaan Sonoytaan. Hän kiersi sen ympäri Piruntielle ja vartijat,
Mercedes, Thorne ja hevoset ovat — pelkään heidän eksyneen erämaahan.
Camino del Diablon vanha tarina on vain toistunut jälleen."