Nell juoksi hengästyneenä tiehensä laittamaan itseään sellaiseen kuntoon kuin tilanne hänen mielestään vaati. Kun rouva poistui huoneesta, huomasi Belding, että hänen kasvonsa olivat surulliset, omituiset ja levottomat. Belding jäi saliin ajattelemaan vaimonsa ja tyttärensä omituista kiihtymystä, jota hän ei ymmärtänyt. Naiset ovat niin tunteellisia olentoja. Belding ymmärsi kyllä, että Dickin omaisten tulosta voitiin iloita, mutta mitään levottomuutta herättävää ei hän ainakaan vielä siinä huomannut.
Galet palasivat pian vierashuoneeseen ollen aivan erinäköiset nyt, kun he olivat riisuneet yltään pitkät harmaat kaavut ja hunnut. Belding näki merkityksellisyyttä ja komeutta. Herra Gale näytti vakavalta, huolien painamalta ja ystävälliseltä mieheltä, jonka sekä sielu että ruumis olivat sairaat. Belding oli huomaavinaan hänessä samanlaista voimaa kuin Ben Chasessakin, mutta töykeys ja kovuus puuttuivat. Hän totesi, että herra Gale oli vaikutusvaltainen mies. Rouva Gale säikähdytti melkein Beldingiä, mutta hän ei osannut sanoa, miten. Tyttö muistutti joka suhteessa Dickistä.
Beldingin mielestä puhuivatkin he aivan samoin kuin Dick. He kertoivat ratsastuksestaan Ash Forkista rajalle, rumasta ja hävitetystä Casitasta ja matkalla kärsimästään kuumuudesta, tomusta ja kaktuksista. Nell palasi pian huoneeseen, ollen nyt tyyni ja suloinen valkoisessa puvussaan, jonka rintaan hän oli kiinnittänyt punaisen ruusun. Belding ei ollut milloinkaan ollut niin ylpeä hänestä. Hän huomasi tytön haluavan esiytyä edukseen Dickin omaisten silmissä ja alkoi hieman käsittää, miten vaikealta tämä koe tytöstä mahtoikaan tuntua. Belding kuvitteli, että kuta pikemmin Galet saivat tietää Dickin aikomuksesta mennä naimisiin Nellin kanssa, sitä parempi oli se kaikille ja erittäinkin Nellille. Keskustelun kuluessa koetti hän etsiä tilaisuutta ilmoittaakseen tämän merkityksellisen uutisen, mutta hänen oli niin ahkerasti vastattava kysymyksiin, jotka koskivat hänen virkaansa rajalla, ja selitettävä, millainen paikka Forlorn River oli, miksi sinne oli pystytetty niin paljon telttoja ja muita samanlaisia asioita, ettei hän voinut.
"Tämä on mielenkiintoista, hyvin mielenkiintoista", sanoi herra Gale. "Jossakin toisessa tilaisuudessa on teidän kerrottava minulle kaikki tietonne lännestä, sillä tämä kaikki on aivan uutta minulle. Olen hämmästynyt ja ihastunut, herra Belding, en voi muuta sanoa… Mutta kaikista enimmän haluan kumminkin kuulla jotakin pojastani. Terveyteni on murtunut. Olen surrut itseni sairaaksi hänen vuokseen. En halua salata teiltä, että riitelimme. Nauroin hänen uhkauksilleen ja hän matkusti pois. Olen sen jälkeen huomannut, etten tuntenutkaan Richardia. Olin väärässä ärsyttäessäni häntä. Kului vuosi, ennenkuin kuulimme hänestä, ja nyt on kulunut kuusi kuukautta jälleen meidän saamatta sanaakaan häneltä. Suoraan sanoen, herra Belding, lauhduin vihdoin ja nyt olen tullut häntä hakemaan. Olen vain pahoillani, etten lähtenyt heti. Poikani joutuu vaikutusvaltaiseen asemaan jonakin päivänä, ehkä jo hyvinkin pian. En olisi sallinut hänen oleskella täällä villissä maassa niin pitkää aikaa, ellen olisi toivonut hänen vihdoinkin tulevan järkiinsä, jota olen suuresti epäillyt. Nyt pelkään hänen —"
Herra Gale keskeytti ja kohotettu valkoinen käsi tutisi hieman.
Belding ei ollut niin tietämätön miesten välisistä asioista, ettei hän olisi ymmärtänyt isän ja pojan nykyistä suhdetta toisiinsa.
"Niin, herra Gale, useinkin joutuvat idästä tulleet nuorukaiset täällä huonoon asemaan", sanoi hän lyhyesti.
"Olen kuullut sen", vastas herra Gale varjon levitessä hänen kuihtuneille kasvoilleen.
"Kun heidän rahansa loppuvat, rupeavat he paimeniksi ja alkavat juoda."
"Aivan niin", vastasi herra Gale nyökäyttäen väsyneesti päätään.