"Thorne, sinä ainakin olet aivan eri asemassa. Jim on houkka ja choyan piikit ovat lumonneet nuoren Galen. Hän on saanut erämaan myrkkyä vereensä. Mutta sinä — sinulla ei ole mitään syytä jäädä tänne — voit kyllä löytää tien kotiin. Sitä on helppo seurata, sillä onhan se niin monen kengitetyn hevosen polkema. Ota vaimosi mukaasi ja lähde… Seuraat kai varmasti neuvoani, Thorne?"
Soturi vastasi jyrkästi ja epäröimättä hetkeäkään: "En!"
Silloin vetosi Ladd Mercedekseen. Hänen kasvonsa nytkähtelivät nyt suonenvedontapaisesti ja hänen äänensä, vaikka se olikin hiljennyt kuiskaukseksi, oli kirkas, kaunis ja niin tunteellinen, ettei Gale vielä ikinä ollut kuullut siinä sellaista sointua.
"Mercedes, olette nainen, jonka puolesta olemme taistelleet ja jonka puolesta muutamat meistä vielä kuolevatkin. Älkää tehkö tätä kaikkea turhaksi. Suokaa minulle se varmuus, että pelastimme naisen. Varmasti voitte taivuttaa Thornen lähtemään. Hän suostuu kyllä pyyntöönne, kuten kaikki muutkin. Ajatelkaa tulevia rakkauden ja onnen vuosia. Viikon tahi parin kuluttua ette enää voi lähteäkään, vaikka haluaisittekin. Onko teillä sydäntä sallia minun katsella teidän kuolemaanne?… Sanon teille, Mercedes, että kun kesän kuumuus lämmittää laavan, kutistumme kokoon ja palamme kuin karvat tulessa. Tuolta rinteeltä puhaltava tuuli muuttuu äärettömän tuliseksi. Katsokaa noita mesquite-pensaita, miten ne ovat käpristyneet kuumuuden vaikutuksesta ja janosta. Haluatteko sallia minun ja noiden muiden nähdä teidät samanlaisessa tilassa? Luvatkaa taivuttaa ainakin Thorne, ellette muita."
Hänen lämmin vetoamisensa ei vaikuttanut kumminkaan Mercedekseen, jonka sydän tuntui olevan yhtä kova ja taipumaton kuin ympäröivä laava.
"En milloinkaan!"
Kalpein kasvoin ja suurin, tummin, leimuavin silmin sanoi espanjalainen tyttö nuo sanat, jotka vangitsivat hänet tovereineen erämaahan.
Asiasta ei puhuttu sitten enää milloinkaan. Gale luuli kumminkin huomaavansa Laddin suunnittelevan jotakin vakavaa. Hänen hämmästyksekseen ilmoitti Lash hänelle otaksuvansa samaa. Sen jälkeen pitivät he tarkasti silmällä, ettei Laddin haukkamaisten kourien lähellä ollut milloinkaan pistoolia.
Paimenen mielestä alkoi kumminkin vähitellen haihtua tuo synkkä lumous, ja kun hän oli vapautunut siitä kokonaan, alkoi hän päivittäin voimistua. Sitten tuntui siltä kuin hän olisi menettänyt kaiken kärsivällisyytensä, hän, joka ennen oli osannut niin maltillisesti odottaa. Hän oli kuin hullu tullakseen terveeksi eikä hänen nälkäänsä voitu millään tyydyttää.
Aurinko kiipesi korkeammalle muuttuen valkoisemmaksi ja kuumemmaksi. Keskipäivällä puhalsi laaksoon tuuli mereltä päin, ja nyt olivat enää palo verdet ja saguarot viheriät. Laavassa olevan lähteen vesi aleni joka päivä tuuman.