Hevosen hirnuminen! Se jäykistytti Beldingin ojennetun käsivarren. Kului hetkinen hänen voimatta liikuttaa silmiäänkään. Tuo ääni oli niin tuttu, että sen aiheuttama voimakas tunne lamautti Beldingin voimat kokonaan. Sitten hän kuuli kavioiden nopean ja kumean kapseen ja jälleen tuon saman kimakan hirnumisen.
"Blanco diablo!" huudahti hän käheästi.
Hän kääntyi ja näki suuren valkoisen hevosen tulevan täyttä laukkaa pihalle. Hevonen oli villi, laihtunut ja peloittava, mutta kumminkin tuo rakastettu ja kaivattu Blanco diablo. Sen selässä oli joku kuparin värinen, pitkätukkainen intiaani. Useampia valkoisia hevosia laukkasi pihalle, iskivät kavionsa maahan pysähtyessään ja hirnuivat ilosta päästyään kotiin. Belding oli näkevinään solakan tytön, jonka kasvoista hän ei erottanut muuta kuin suuret tummat silmät.
Puiden varjosta ilmestyi vihdoin Blanco solkin, joka oli niin loistavan valkoinen ja kaunis kuin se ei olisi käynytkään erämaassa. Se liukui pysähtyessään, hyppäsi sitten pystyyn ja kuopi jalallaan. Ratsastaja pudottautui satulasta heittäen suitset maahan. Belding näki voimakkaan, laihan ja rääsyisen miehen, jolla oli tummat ja kuihtuneet kasvot, mutta leimuavat silmät.
Silloin ilmestyi Nell juosten rakennuksesta. Hänen kullanvärinen tukkansa liehui tuulessa, käsivarret olivat ojennetut ja kasvot loistivat ihmeellisesti.
"Dick, Dick! Voi Dick!" huusi hän, ja hänen äänensä sointu värisytti
Beldingin sydäntä.
Beldingin silmät alkoivat himmentyä eikä hän ollut ollenkaan varma, näkikö hän selvästi. Kenen kasvot ne nyt taasen olivatkaan juuri tuossa hänen edessään — nuo pitkät, kapeat, ryppyiset ja laihtuneet kasvot, jotka kertoivat järkyttävästi kestetyistä kidutuksista, melkeinpä kuolemasta? Mutta silmät olivat terävät ja ystävälliset. Belding ajatteli kuumeisesti, uneksiiko hän nähdessään tämän kaiken.
"Olen varmasti iloinen nähdessäni teidät kaikki jälleen", kuuli hän hyvin tutun äänen sanovan hitaasti ja tyynesti.