ERÄMAAN KULTAA,
Forlorn Riverissä valkeni muudan kesäpäivä, kaunis, tyyni, kuuma ja kultainen päivä valkoisine, liikkumattomine ja suurine Nimettömien vuorten yläpuolella leijailevine pilvineen ja kirkkaine, purppuraisine, erämaan taivaanrannalle ulottuvine ilmakerroksineen.
Rouva Belding palasi sinä päivänä kotiin löytääkseen tyttärensä onnellisena ja menneisyyden haudattuna ikuisiksi ajoiksi pariin yksinäiseen hautaan. Hänen silmistään katosivat ahdistavat varjot. Gale luuli, ettei hän milloinkaan voi unhottaa hänen syleilynsä suloa, ihmeellisyyttä ja kiihkoa, kun hän sanoi häntä pojakseen ja siunasi hänet.
Pieni ryppyinen pappi, joka vihki Galen ja Nellin, suoriutui juhlallisuudesta samoin kuin hän luki rukouksiaan, mielenkiinnotta ja ymmärryksettä, ja meni matkoihinsa viemättä kumminkaan onnellisuutta mukanaan.
"Varmasti olin sairas mies", sanoi Ladd, "ja melkein kuoleman kielissä, mutta nyt luullakseni paranen. Ehkä voin vielä ratsastaakin jonakin päivänä. Nell, sinun on pidettävä siitä huolta. Suutelen sinua ja toivon osaksesi kaiken ilon, mitä on maailmassa. Ja, Dick, kuten yaqui sanoo, hän on varmasti 'Kullannäyttäjä'."
Hän puhui Galen rakkaudesta — puhui siitä sellaisen paimenen syvin ja toivovin tuntein, joka on aina ikävöinyt rakkautta saamatta sellaista kumminkaan milloinkaan osakseen. Belding, joka nyt taasen oli käytännöllinen ja innokkaampi kuin milloinkaan ennen suunnitellessaan uusia kaivoksia ja puhuessaan verioikeuksista, ylisti Galen suurta onnea ja sanoi hänen löytämäänsä kultaa — erämaan kullaksi.
"Ah niin, 'erämaan kultaa' se onkin!" huudahti Dickin isä lämpimästi ylpein katsein. Ehkä hän oli iloinen sentähden että Dick oli löytänyt tuon rikkaan suonen, mutta varmasti oli hän onnellinen sentähden että Dick oli saanut rakastamansa tytön omakseen. Dickistä tuntui kumminkin siltä kuin isä olisi tarkoittanut jotakin kokonaan muuta kuin rakkautta ja onnea vihjatessaan erämaan kullasta.
* * * * *
Mutta ei tämäkään kaunis ja onnellinen päivä ollut kumminkaan sen täydellisempi kuin elämä ja rakkauskaan.
Yaqui tuli sanomaan Dickille jäähyväiset. Dick hämmästyi, tuli pahoilleen ja unhotti hetken huumauksessa intiaanin luonteen. Mutta yaquia ei voitu taivuttaa muuttamaan päätöstään.