"Mielestäni puhut sinä järkevästi", sanoi Ladd. "Vannon, Gale, että teidän ja tytön on parasta tulla meidän mukaamme. Meillä olisi huomenna Casitassa liian kuumat oltavat. Emme tappaneet ketään, ammuin vain erään rosvon käsivarren poikki ja Lash rikkoi ystävälliset välit särkemällä suuren määrän omaisuutta. Tunnemme sellaisia, jotka ottavat neidin luokseen niin pitkäksi ajaksi kunnes hänen ystävänsä saapuu."
Dick kiitteli heitä lämpimästi, ja tuntien kuvaamatonta helpotusta ja iloa Mercedeksen puolesta kiiruhti hän kaktuspensaikkoon, jonne hän oli kätkenyt tytön. Mercedes seisoi suorana odottamassa, ja vaikka olikin pimeä, huomasi Gale, että tyttöä niin hirveästi jäytänyt pelko oli nyt haihtunut.
"Herra Gale, olette minun pelastusenkelini", virkkoi hän värisevin äänin.
"Olen ollut onnellinen kohdatessani nuo miehet ja iloitsen oikein sydämestäni", vastasi hän. "Tulkaa!"
Hän vei Mercedeksen tielle paimenien luo, jotka nyt olivat avopäin tähtien valossa. Heitä näytti ujostuttavan. Lash oli ääneti, kun sitävastoin Ladd hämmästyneenä sammaltaen ja kömpelösti vastasi Mercedeksen kiitoksiin.
Heillä oli viisi hevosta — kaksi satuloitua, kaksi kuormitettua ja viimeisellä oli vain villainen peite selässä. Ladd lyhensi satulansa jalustimien hihnoja ja auttoi Mercedeksen hevosen selkään. Tavasta, jolla tyttö sijoittui satulaan ja hillitsi tulisen hevosen levottomuuden, huomasi Gale, että hän osasi ratsastaa. Lash kehoitti Galea nousemaan hänen hevosensa selkään, mutta Gale kieltäytyi.
"Minä kävelen", sanoi hän. "Olen tottunut kävelemään, mutta paimenet eivät ole, sen tiedän kyllä."
He koettivat taivuttaa häntä vielä, mutta Gale ei suostunut. Silloin läksi Ladd ratsastamaan satulatta etummaisena. Mercedes ratsasti hänen takanaan ja Gale käveli vierellä. Seuraavina järjestyksessä olivat kuormahevoset ja viimeisenä ratsasti Lash.
Päästyään nyt liikkeelle hankittuaan tytölle suojelusvahdin ja tietäen kulkevansa määrättyä päämäärää kohti laukesi tuo jännitys, jonka pakotuksesta Gale tähän asti oli ponnistellut. Hän olisi ollut äärettömän iloinen, jos hän vain olisi voinut ilmoittaa Thornelle heidän hyvän onnensa. Myöhemmin tietysti ilmaantuisi kyllä joitakin keinoja sanan lähettämiseksi Georgelle. Mutta siihen asti mahtoivat hänen ystävänsä tuskat olla hirmuiset.
Dickistä tuntui, että oli jo kulunut pitkä aika siitä, kun hän poistui junasta, ja järjestyksessä punnitsi hän mielessään jokaisen tapahtuman kaikkia erikoiskohtia, jotka olivat sattuneet hänelle hänen Casitaan tulonsa ja nykyisen hetken välisenä aikana. Niin omituisilta kuin nuo tapahtumat tuntuivatkin, ei hänellä kuitenkaan ollut mitään epäilyksiä. Hän totesi, ettei hän ennen tätä iltaa milloinkaan ollut aavistanutkaan hänessä piilevän vihan voimakkuutta, ja kummasteli, ettei hän milloinkaan ennen ollut hetkeäkään ajatellut sellaista mahdollisuutta, että hän voisi tappaa ihmisen. Hänen oikea kätensä oli ajettunut kankeaksi ja oli niin hellä, että hän tuskin saattoi puristaa sitä nyrkkiin. Rystyset olivat ruhjoutuneet ja veriset, ja niitä pakotti kovasti. Muistaen suurten sormikkaittensa paksuuden otaksui Gale, että hän oli antanut Rojakselle voimakkaan iskun, koska hänen kätensä oli niin vahingoittunut. Hän. muisti, ettei hänelle merkinnyt ennen mitään, saiko hän itse iskuja vai jakeliko hän niitä toisille. Mutta tämä Rojaksen saama isku oli johtunut toisista syistä. Tuo kiihkeä viha, joka oli sen aiheuttanut, ei kummastuttanut häntä lainkaan, mutta sen vaikutus häneen itseensä, sitten kuin hän oli tyyntynyt, oli jotain erikoista hämmästyttäen ja huumaten häntä. Kuta enemmän se häntä kummastutti, sitä kiinteämmin hän sitä mietti. Kaikki nuo kuluneet kuljeskelun kuukaudet eivät olleet tuottaneet hänelle tyydytystä, tahi oli hän ollut liian välinpitämätön ymmärtämään itseään. Niin, eipä hänessä liioin liene ollut miestä koettamaankaan mitään. Kenties ei tuo Rojaksen saama selkäsauna ollut vaikuttanut enempää kuin muutkaan tapahtumat tätä muutosta hänessä.