Hänen kohtauksensa Thornen kanssa, tuon espanjalaisen tytön kauniit, tummat silmät sekä tyttöraukan vetoaminen häneen, hänen vihansa Rojasta kohtaan, hänen hyökkäyksensä, iskut ja kaikki muu senjälkeinen toiminta, Thornen ja Mercedeksen ihmeellinen pelastus, hänen käsiensä painaminen tytön aaltoilevaa rintaa vasten, tämän suloinen suudelma sekä tietoisuus siitä, että hän oli yksin tuon ihanan neidon kanssa, jonka turvallisuudesta hänen oli vastattava — kaikkia näitä seikkoja punnitsi Gale kerta toisensa jälkeen ajatuksissaan saadakseen vain selville syyt, jotka olivat vaikuttaneet häneen niin eriskummallisesti, tahi totuuden, mitä hänelle oikeastaan oli tapahtunut.
Oliko hän rakastunut Thornen morsiameen? Tuo ajatus iski kuin salama hänen mieleensä. Oliko hän nyt jo jonkun käsittämättömän luonteen muutoksen johdosta mustasukkainen vanhalle ystävälleen? Dick ei oikein uskaltanut katsoakaan Mercedekseen. Mutta kumminkin ponnistautui hän tekemään sen, ja miten lienee sattunutkaan, katsoi Mercedes myös samalla häneen. Jostakin syystä sattui silloin olemaan niin paljon valoisampaa, että hän näki selvästi tytön kalpeat kasvot, hänen lumoavan kauniit silmänsä ja sievän suunsa. Nopein ja miellyttävin, hetken mielijohteista johtuvin liikkein laski hän toisen kätensä Galen olkapäälle. Kuten koko hänen olentonsa teki tämäkin liike uuden omituisen ja järkyttävän vaikutuksen Galeen, samalla kun se pani hänet nopeasti ymmärtämään tuollaisen jalosukuisen tytön kiitollisuuden ja myötätunnon luonnetta, joka oli hyvin suloista ja sisarellista. Hän tiesi nyt, ettei hän ollutkaan rakastunut tyttöön. Tuo tunne, joka oli melkein kuin mustasukkaisuutta, näyttikin olevan tuon kauniin käsittämättömän aiheuttama, jollaiseksi Mercedes oli muodostanut Thornen elämän. Silloin Gale kosketti noihin lumoaviin, äärettömiin mahdollisuuksiin, kuinka paljon tyttö saattaa merkitä miehelle.
Toiset ahdistavat muutoksen viittaukset tuntuivat pettävästi sekoittuvan tunteihin, toiminnankiihkeyteen ja lumoukseen, tietoisuuteen, että oli saanut ja tulisi vieläkin saamaan jotakin aikaan ja tuon vanhan väsyttävän jonkun tietämättömän etsiskelyn perinpohjaiseen häviämiseen. Kenties olikin se vain ollut työn, tarmon, elämänhalun, rakkauden ja todellisen oman minän haeskelua. Mutta olipa se nyt mitä tahansa, näytti hänellä nyt joka tapauksessa olevan toiveita saavuttaa se, mitä oli etsiskellyt.
Erämaa alkoi vaaleta. Pensaikkojen välissä olevat harmaat aukot muuttuivat vaaleamman värisiksi. Tien suunta näkyi jonkun matkaa eteenpäin ja polku muuttui alamäeksi. Vuorten tummat terävät huiput reunustivat taivaanrantaa näyttäen kumminkin olevan hyvin lähellä tasangon reunalla. Idästä alkoi taivas muuttua kirkkaammaksi ja kirkkaammaksi ulottuen aina pilviin saakka, jotka näkyivät selvästi erästä rosoista, pykäleistä harjannetta vasten. Äkkiä kohosi hopeanvärinen kehä mustien vuorien takaa, jolloin erämaan pimeys muuttui. Harmaa vaippa vaaleni läpinäkyväksi usvaksi. Kuu alkoi nousta.
"Herra, minulla on kylmä", virkkoi Mercedes.
Dick oli kantanut takkiaan käsivarrellaan. Hänelle oli tullut lämmin, melkeinpä kuuma, ja hän oli kuvitellut, että kiivas kävely oli aiheuttanut sen. Mutta kumminkin oli hänen ihonsa kylmä. Kuumuus oli sisäisen hehkun aiheuttama. Hän pysähdytti hevosen, ojensi takkinsa Mercedekselle ja auttoi sen hänen ylleen.
"Minun olisi pitänyt ajatella teitä", virkkoi hän, "mutta kun itselläni oli kuuma… Takkini taitaa olla vähän liian suuri, mutta saatammehan kääriä sen ympärillenne kahdesti."
Mercedes hymyili kiittäen häntä ohimennen espanjankielellä. Tuo pieni vilahdus hänen todellisesta luonteestaan oli suoranainen vastakohta sille vetoavalle, intohimoiselle ja surulliselle olotilalle, jossa Gale tähän asti oli tottunut häntä katselemaan. Hän sai nyt elävän käsityksen siitä, miten pirteä ja viehättävä tyttö hän mahtoikaan olla onnellisissa oloissa. Hän oli taas aikeissa jatkaa matkaa, kun hän äkkiä huomasi Laddin pysähdyttäneen hevosensa ja tuijottavan eteenpäin kuin aavistaen vaaraa. Mercedeksen hevonen alkoi hyppiä paikoillaan kärsimättömästi, kohotti päätään ja höristeli korviaan käyttäytyen kuin se olisi aikonut ruveta hirnumaan.
Laddin varoittava "Hsst!" pani Dickin laskemaan kätensä rauhoittavasti Mercedeksen hevosen lautasille. Lash meni äänettömästi heidän ohitsensa toverinsa luokse. Sitten nuo kaksi kuuntelivat tarkkaavaisesti katsellen ympärilleen.
Galea värisytti. Tämä tilanne ei ollut mielikuvitusta. Nuo erämaahan tottuneet miehet joko kuulivat tahi näkivät tahi kenties aavistivat vaaran olevan lähellä. Kaikki oli yhtä todellista, oleellista ja varmaa kuin Mercedeksen käden kosketus hänen käsivarteensa. Mahdollisesti uhkasi tyttöä tänä yönä joku kauhea vaara, jota Gale ei voinut torjua. Katsoessaan erämaahan ei hän olisi hämmästynyt, vaikka hän piikkisten kaktuksien välissä, pimeässä mutkittelevissa joenuomissa, varjostavien kukkuloiden kuun valaisemilla huipuilla ja jylhään vuoristoon johtavalla rosoisella aavikolla olisi nähnytkin jotakin tavatonta. Vieno, hiljaa humiseva tuuli puhalteli yli erämaan. Tuo ääni oli Galelle aivan outo. Mutta muutakaan ei hän kuullut.