Lash palasi pian paikoilleen kulkueen loppupäähän ja Ladd läksi taasen ratsastamaan eteenpäin. Kulku oli nyt kuitenkin huomattavasti hitaampaa, ei huonon tien vuoksi, sillä se oli tullut päinvastoin paremmaksi, vaan siksi, että paimenet olivat ehkä tulleet varovaisemmiksi. Noin puolen tunnin kuluttua muuttui tämä merkityksellinen varovaisuus, ja hevoset seurasivat Laddin ratsua niin nopeasti, että Galella oli täysi työ pysytellä niiden rinnalla.
Sillä välin oli kuu noussut korkealle taivaalle mustien rosoisten vuorten huippujen yläpuolelle. Erämaan harmaus, pimeys ja varjot vaalenivat. Pimeän edessä olevan seudun kirkastuessa kohosi kuin kaukainen esirippu, paljastaen heidän katseltavakseen äärettömän laajan erämaan, jonka toinen laita oli sumuisten, taivaanrannalta näkyvien kukkulain luona.
Gale katseli ympärilleen tietäen, että samoin kuin tämä yö oli herättänyt hänet tietoisuuteen jostakin käsittämättömästä toisesta minästään, herätti se myös hänet näkemään aineellisten kappalten kieltämättömän olemassaolon — tähtitaivaan äärettömyyden, korkealle kohonneen kuun, salaperäiset, jylhät vuorten huiput, rajattomat jyrkänteet, aavikot, harjanteet ja laaksot. Hän oli tosin ennenkin huomannut tuon kaiken suurenmoisuuden, mutta nyt tuntui se puhuvan hänelle erilaista kieltä. Ääni, jota hän ei milloinkaan ennen ollut kuullut, kutsui häntä katsomaan ja tuntemaan taivaan ja maan jylhiä, autioita lakeuksia, kaikkea, mikä edusti laveutta, vapautta, hiljaisuutta, yksinäisyyttä ja rauhaa.
Vielä kerran pysähdytti Laddin toiminta hänen ajatuksensa, samoinkuin hänen kulkunsakin. Paimen pysähdytti äkkiä hevosensa, kuunteli hetkisen ja laskeutui sitten satulasta maahan. Hän antoi kädellään varoitusmerkin toisille, livahti pimeyteen ja katosi. Gale huomasi, että oli pysähdytty parin harjanteen väliseen kiviseen solaan. Hän saattoi kuutamossa erottaa kaktuspensaiden mustat rungot kirkasta taivasta vasten. Hevoset olivat nähtävästi väsyksissä, sillä ne seisoivat hyvin levollisesti. Gale kuuli niiden läähättävän hengityksen ja sitäpaitsi jonkun eläimen haukuntaa — joko koiran tahi murmelin. Se muistutti erehdyttävästi koiran ääntä pannen Galen ihmettelemään, oliko läheisyydessä mahdollisesti joku talo. Oikealla, jonkun matkan päässä olevien pengermäin juurella, oli kaksi neliönmuotoista mustaa möhkälettä, jotka olivat hänen mielestään aivan liian suuria kallioiksi. Samalla kun hän tarkasteli niitä tietämättä oikein mitä ajatella, kuuli hän jonkun hevosen kimakasti hirnuvan ja senjälkeen kavioiden kolinaa kiviä vasten. Sitten haukkui jälleen jokin koira. Samalla ilmestyi Ladd nopeasti tielle ja heikko valo välähteli liehuen hetkisen toisen mustan nelinurkkaisen möhkäleen juurella.
"Pysykää yhdessä ja muistakaa olla hiljaa!" kuiskasi Ladd taluttaen hevostansa ja poiketen suorakulmaisesti tien oikealle puolelle.
Gale seurasi häntä ohjaten Mercedeksen hevosta. Kun hän katsoi taakseen, huomasi hän, että Lashkin oli laskeutunut satulasta.
Pysyttelemisen Laddin kintereillä törmäämättä kaktuksiin ja kompastumatta kiviin ja syvänteihin huomasi Gale mahdottomaksi. Kun nuo pistinmäiset piikit, joita ei voitu huomata, olivat muutamia kertoja häntä pistelleet, oli hänen pakostakin kuljettava varovaisemmasti suojellakseen itseään. Dick oli huomannut, että molemmilla paimenilla oli nahkasäärystimet. Ei ollut mikään helppo asia taluttaa vikuria hevosta pimeiden, mutkikkaiden solien läpi, joissa kaktuksien piikit joka puolelta ahdistivat. Mercedeksen hevonen kompastui usein ja sitä piti tavantakaa maanitella ja huolellisesti taluttaa. Dick päätteli itsekseen, että Ladd teki laajaa kierrosta. Matkan kestäessä oli hän painanut mieleensä muutamien tähtien aseman taivaalla, mutta nyt hän huomasi niiden loistavan aivan toiselta suunnalta kuin silloin. He kulkivat nopeasti, mutta ei missään tapauksessa äänettömästi. Kuormahevoset pitivät etenkin tavatonta ryskettä tunkeutuessaan ahtaiden paikkojen lävitse. Galesta tuntui, että sellainen ryske saattoi kuulua ainakin penikulman päähän. Kukkulain ja harjanteitten huipuilta katsoi hän taakseen koettaen määrätä paikkaa, jossa tuo heikko valo oli liehunut ja koira haukkunut. Hän ei kumminkaan voinut enää erottaa monien vuoriharjanteiden joukosta noita kahta samannäköistä kalliota.
Nyt johti Ladd heidät leveämpään solaan, joka näytti olevan aivan suora. Paimen nousi hevosen selkään, ja Gale otaksui senvuoksi, että he olivat nyt jälleen kiertäneet takaisin tielle. Matkaa jatkettiin nyt vielä kerran tasaista vauhtia ja vaitiollen. Kun Dick katsoi kelloaan, hämmästyi hän huomatessaan sen olevan vielä niin vähän. Kuinka paljon tapauksia mahtuikaan niin lyhyeen aikaan! Hän alkoi nyt tuntea, että ilma oli muuttunut paljon kylmemmäksi, ja häntä oudostutti, että ilmassa oli jotakin kosteutta, jota hän tuntemissaan seuduissa olisi sanonut kasteeksi. Hän ei ollenkaan aavistanutkaan, että erämaassakin oli sellaista. Tuuli puhalteli kovemmin, tähdet tuikkivat kirkkaammin, taivas muuttui synkemmäksi ja kuu kapusi keskitaivasta kohti. Tie pysyi tasaisena useita penikulmia, kulki sitten jokiuomien ja harjanteiden yli, kiemurteli särkyneiden ja rapautuneiden kalliovallien välitse jälleen tasangolla alkaen sitten vähitellen taas kohota. Dick kysyi Mercedekseltä, oliko hänellä kylmä, johon tämä vastasi myöntävästi puhuen erittäinkin jaloistaan, jotka olivat puutuneet. Hänen pyynnöstään auttoi Dick hänet hevosen selästä maahan, sillä hän halusi vähän jaloitella. Alussa oli tyttö niin kohmettunut ja jäykkä, että hän mielellään nojautui Dickin käsivarteen, mutta hetkisen kuluttua hän virkistyi ja saattoi kulkea eteenpäin avutta. Dick saattoi tuskin uskoa silmiään luodessaan tuontuostakin katseensa tuohon hiljaiseen tyttöön, joka kulki niin ketterästi ja reippaasti. Merdeces oli kääriytynyt Galen suureen takkiin, mutta siitä huolimatta näytti hänen vartalonsa ja koko olemuksensa harvinaisen viehättävältä. Dick ei voinut nähdä hänen kasvojaan, sillä ne olivat vieläkin mustan pitsihuivin peitossa.
Laddin hiljaa lausumat sanat käänsivät Galen ajatukset jälleen heitä mahdollisesti ympäröiviin uhkaaviin vaaroihin. Ladd oli pysähtynyt muutamien metrien päähän heistä. He olivat saapuneet erään korkean vuoriharjanteen huipulle, jonka vastakkainen rinne oli paljon jyrkempi. Galen oli kumminkin kuljettava vielä muutamia askelia eteenpäin, ennenkuin hän voi nähdä rinteen. Siellä näkyi kirkas leirituli, jonka ympärillä hääräili suuri joukko tummia olentoja. Ne olivat pystyttäneet leirinsä syvään laaksoon, jossa hevoset olivat laitumella puiden välisillä aukkopaikoilla. Luotuaan toisen silmäyksen noihin leiriytyneihin tiesi Gale ne meksikolaisiksi. Nyt saapui myöskin Lash Laddyn luokse, ja molemmat paimenet tutkistelivat sitten kauan aikaa vaitiollen laaksoa. Muudan hevonen hirnui siellä, ja ääni kantautui heikosti kylmän tuulen mukana heidän korviinsa.
"Niin, Laddy, mitä luulet noiden tuolla olon merkitsevän?" kysyi Lash hiljaa.