"Ennenkuin ennätin hengähtääkään ja saada selville, mitä hän tarkoitti tuolla 'hyökkäyksellä' ja 'metelillä', oli hän jo kaatanut erään pöydän ja heittänyt muutamia meksikolaisia lattialle. Eräs naurettava pieni mies hyppäsi seisoalleen kuin hurjistunut apina alkaen huutaa. Seuraavassa silmänräpäyksessä lensi hän jo ilmassa nenälleen muutamaan nurkkaan jääden sinne makaamaan. Sitten nopeammin kuin ennätän kertoa hyökkäsi tuo nuorukainen Rojaksen kimppuun. Kuten hurjistunut hirvi syöksyi hän koko joukon kimppuun niin, että he kaikki kaatuivat yhteen läjään. Silloin vasta ymmärsin, mitä oikealla hyökkäyksellä tarkoitetaan. Nuorukainen ilmestyi kasan huipulle pitäen Rojasta kiinni rinnuksista, ja kuten minä heitän tyhjän säkin pitkin lattiaa, samoin heitti hän Rojaksen. Mutta yhtä pian kuin tämä tapahtui oli hän jälleen Rojaksen kimpussa pöytien ja tuolien vielä kieriessä lattialla.
"Heräsin silloin toimimaan ja koetin päästä Jimin kanssa huoneen keskelle. Rupesin ampumaan lamppuja rikki. Jim vahti pyssyllään noita hurjistuneita kapinallisia, ja minä pelkäsin, että verta tulisi vuotamaan, ennenkuin saan huoneen pimeäksi. Koettaessani kiiruhtaa häipyi nuorukainen hetkeksi näkyvistäni. Kun sitten sain sen verran aikaa, että ennätin katsella, missä hän oli, huomasin erään meksikolaisen olevan juuri aikeissa puukottaa häntä. Ajattele, että olin niin hienotunteinen tuota meksikolaista kohtaan, että ammuin vain hänen käsivartensa poikki. Sitten särjin viimeisen lampun ja tuon hirveän sekasorron kestäessä pakenimme.
"Kiiruhdimme hevostemme luo ja läksimme liikkeelle aikoen matkustaa San Felipeen, kun kohtasimme jälleen tuon nuorukaisen. Hän kertoi, että häntä sanotaan Galeksi — Dick Galeksi. Tyttö oli hänen luonaan turvassa ja vahingoittumattomana, mutta tytön sulhanen, tuo soturi, oli palannut nopeasti leiriin, koska hän oli ollut poissa sieltä luvatta. Siellä tapahtui juuri silloin jotakin, koska Jim ja minä kuulimme ampumista. Gale sanoi, ettei hänellä ollut rahaa eikä ystäviä, erämaa oli hänelle aivan outo eikä hän sanonut ymmärtävänsä, miten hän auttaisi tyttöä. Senvuoksi päätimme ottaa heidät mukaamme San Felipeen lähtien heti matkalle, mutta tie nousikin meille pystyyn ja meidän oli pakko tulla tänne."
"Ah, voin aivan hyvin kuvitella, miten suurenmoinen hän oli!" huudahti tyttö.
"Varmasti. Mutta, Nell, et saa ollenkaan luulla, että olet sen ensimmäiseksi huomannut."
"Mutta, hyvä Laddy, et ole kertonut vielä lainkaan, minkä näköinen hän on."
Nyt tuntui Galesta aivan mahdottomalta esittää enää kuuntelijan osaa. Hän laskeutui hiljalleen vuoteestaan. Ulkoa kuului vieläkin ääniä ja ainoastaan ajattelemalla kiinteästi jotakin muuta voi hän olla kuuntelematta. Beldingin myötätuntoinen mielenkiinto, Laddyn suorasukainen ja vilpitön paimenmainen ylistyspuhe ja tytön suloinen innostus ja kehuva riemu lämmittivät Galen sydäntä. Hän oli joutunut tekemisiin vaatimattomien ihmisten kanssa, joiden elämään tuntemattoman ihmisen saapuminen toi tervetullutta vaihtelua. Hän huomasi olevansa merkillisesti levoton. Viime yön jännitys, huolet ja tavallisuudesta poikkeavat tunteet eivät olleet vielä haihtuneet. Ja hänen tahtomattaan kuulemansa keskustelun vihjaamat mahdollisuudet lisäsivät melkoisesti muiden tunteitten voimaa ja tekivät hänen mielensä omituisesti vastaanottavaiseksi. Hän halusi kiihkeästi päästä Beldingin palvelukseen rajavartijaksi. Ajatus saada ratsastella autiossa erämaassa täyttääkseen tuosta vaarallisesta toimesta johtuneet velvollisuudet tuntui kiinnittävän hänen mieltään äärettömän voimakkaasti. Jokin hänen sisimmässään veti häntä noihin paimeniin ja tuohon vaatimattomaan, ystävälliseen Beldingiin. Hän pelkäsi kohdata tyttöä. Jos kerran jokainen Beldingin taloon poikkeava mies oli rakastunut suloääniseen Nelliin, niin voiko hän sitten toivoa pelastuvansa, etenkin nyt, kun koko hänen sisäinen heräämisensä merkitsi mielenmuutosta ja toivoa löytää itsestään jotakin todellisesti arvokasta, hyvää ja voimakasta. Vaikka hän ei tällä kertaa voinutkaan käsittää kaikkea, tunsi hän kumminkin olevansa valmis ratsastamaan, taistelemaan ja rakastamaan erämaata ja noita ulkosalla eläviä miehiä ja ennen kaikkea rakastamaan naista. Tuo ihana espanjalainen tyttö oli vaikuttanut johonkin kuolleeseen hänessä, ja nyt oli tuo tunne herännyt jälleen elämään. Rohkean ja vielä tuntemattoman tytön suloinen ääni varoitti häntä, että pian tapahtuu hänelle jotakin vielä ihmeellisempää.
Gale kuvitteli vetäessään kolistellen saappaita jalkoihinsa aiheuttavansa tarpeeksi melua, mutta kumminkin kuului oven takaa hiljaista puheen sorinaa ja silloin tällöin iloista naurua. Pukeutuminen kävi nimittäin tavallista kömpelömmin, koska hän ei voinut käyttää toista kättään ollenkaan. Hän kurkisti ikkunasta. Kaikesta päättäen oli huone talon toisessa päässä. Hän näki kivitetyn käytävän, jonka sivulla oli oja täynnä nopeasti virtaavaa, mutaista vettä, iloisesti lorisevaa vettä. Siellä käsin näki hän myöskin omituisen näköisiä ja värisiä puita, kuuli mehiläisten surinaa, lintujen laulua, kanojen kaakatusta, huomasi ruusujen punan ja ruohon vehreyden. Lähellä seinää oli ränni täynnä vettä ja vieressä olevalle penkille oli asetettu pesuvati, saippua, pyyheliina, kampa ja harja. Ikkuna oli myös jonkunlainen ovi, sillä sen alla olivat portaat.
Gale vitkasteli hetkisen mennen sitten kumminkin alas. Hän käveli luonnollisesti, toivoen ja odottaen, että paimenet huomaisivat hänet. Mutta ei kukaan tullut. Hän pesi kömpelösti kasvonsa vasemmalla kädellään. Muutamasta seinässä olevasta naulasta riippui kuvastin, jonka ääressä hän kampasi ja harjasi tukkansa. Hän kuvitteli olevansa hyvin kurjan näköinen. Mutta huolimatta siitä kääntyi hän kiertääkseen nurkan ja tervehtiäkseen paimenia ja uusia ystäviään.
Mutta ehtimättä vielä astua kuin askeleen pysähtyi hän kuullessaan naurua ja keveätä käyntiä.