"Kylässä on pieni meksikolainen vaatetustavarain kauppa, ja mitä ette voi saada sieltä, ompelee naisväki kyllä teille."
Kun Dick asettui levolle, tunsi hän koko olemuksessaan, ettei hän ollut oikein terve, sillä hänen päätänsä särki aika lailla. Mutta huolimatta tästä ja muistoissa ja aavistuksissa pyörivistä ajatuksista, voitti väsymys hänet ja hän nukkui pian.
Kun hän heräsi, oli jo valoisaa, mutta tuo kirkkaus näytti niin omituiselta kuin hän olisi katsellut sitä verhotuin silmin. Kesti jonkun aikaa, ennenkuin hänen järkensä rupesi toimimaan, ja sitten hänen oli ponnistettava voimiaan, ennenkuin hän voi ajatella. Hänen päätään huimasi. Kun hän yritti kohottaa oikeata käsivarttaan, oli hänen siitä luovuttava sietämättömän tuskan tähden. Sitten hän huomasi, että käsivarsi oli pahasti ajettunut ja käden ympärillä olevat siteet olivat luisuneet pois. Loukkaantunut jäsen oli punainen, tulehtunut ja ainakin kaksi kertaa niin suuri kuin tavallisesti. Koko ruumista poltti ja ankara päänsärky kidutti häntä.
Belding astua tömisteli huoneeseen.
"Halloo, Dick, tiedättekö ollenkaan, että päivä on jo pitkälle kulunut?
Onko loukkaantunut nyrkki ollenkaan parempi tänä aamuna?"
Dick koetti nousta istualleen, mutta hänen voimansa pettivät. Hän pääsi tosin jo puoleksi istuvaan asentoon, mutta tunsi sitten voimatonna vaipuvansa takaisin vuoteelleen.
"Luulen olevani melko sairas", virkkoi hän.
Hän näki Beldingin kumartuvan vuoteeseen päin, koskettavan hänen kasvojaan ja puhuvan jotakin, mutta sitten näytti kaikki liukuvan, ei pimeyteen, vaan johonkin sellaiseen paikkaan, jossa hänellä oli hämärä käsitys harmaista liikkuvista esineistä ja etäisistä äänistä. Sitten tuli väliaika, jolloin kaikki oli mustaa. Hän ei tiennyt, kestikö tuo tila minuutteja, vaiko tunteja, mutta sitten voi hän kumminkin ajatella selvemmin. Hän nukkui heräten kerran yöllä, mutta nukkui jälleen. Kun hän jälleen avasi silmänsä, paistoi aurinko huoneeseen ja viileä tuoksuva tuuli puhalsi avoimesta ovesta. Dick tunsi olevansa terveempi, mutta siitä huolimatta ei hänellä ollut vähintäkään halua nousta, puhella tai syödä. Mutta sen sijaan oli hänellä hirvittävä jano. Rouva Belding kävi hänen luonaan useasti, joitakin kertoja pistäytyi siellä myös isäntä ja kerran piipahti sinne myös Nell. Mutta ei tämä viimeinenkään tapaus kiinnittänyt Dickin mieltä.
Seuraavana päivänä oli hänen tilansa huomattavasti parempi.
"Olemme pelänneet verenmyrkytystä", virkkoi Belding, "mutta vaimoni arvelee, että vaara on jo ohi. Kättä on kumminkin haudottava vielä jonkun aikaa."