Laddy ja Lash tirkistivät ovesta.
"Tulkaa vain sisälle, pojat. Hänen luonaan saa kyllä käydä tovereita — kuta enemmän, sitä parempi — sillä seurahan pitää hänen mielensä virkeänä. Hän ei saa vain liikkua, siinä kaikki."
Paimenet astuivat sisälle hitaasti, kylmäverisesti ja samalla myös ystävällisesti puhellen.
"Kylläpä se olikin isku!" virkkoi Ladd tervehdittyään ensin Galea.
"Näytätte lopen uupuneelta."
Jim Lash pudisti puolikaljua, auringon paahtamaa päätänsä. "Taisipa todellakin sellainen isku jo tuntua Rojaksenkin kallossa."
"Kuulkaahan, Gale. Laddy kertoi minulle erään Carter-nimisen naapurimme lähtevän Casitaan", keskeytti Belding. "Nythän teillä on sopiva tilaisuus lähettää joitakin tietoja ystävällenne soturille."
"Ahaa, sepä mainiota!" huudahti Dick. "Olen, suoraan sanoen, unhottanut
Thornen… Kuinka neiti Castañeda jaksaa? — Toivon —"
"Hän voi hyvin, Gale. Hän on liikuskellut siellä ja täällä puistossa jo parisen päivää. Kuten kaikki muukin espanjalainen tavara, näyttää hänkin olevan tehty teräksestä. Olemme häneen jo lähemmin tutustuneet. Hänestä ja Nellistä tuli heti hyvät ystävät. Minäpä käsken heidät tänne."
Hän sulki pihalle johtavan oven selittäen, ettei hän halunnut antautua sen mahdollisuuden varaan, että naapurit saavat tietää Mercedeksen talossa olon. Sitten hän meni puutarhaan ja huusi.
Molemmat tytöt astuivat sisälle, Mercedes edellä. Kuten Nell oli hänkin pukeutunut valkoisiin, ja hänellä oli punainen ruusu kädessään. Dickille oli hänessä tuskin muuta tuttua kuin silmät ja pienen pään omintakeinen asento, ja hänen kauneutensa yllätti hänet uudestaan omituisesti. Päästäkseen Dickin luo liikkui hän nopeasti toimien hetken mielijohteesta.