"Varmasti! Niitä ei voida ottaa kiinni eikä pysähdyttää."
"No niin, millaiseen työhön minä nyt ryhdyn?"
"Jää tänne lepäämään", vastasi Belding suoraan. "Olet levon tarpeessa. Alistu naisten hemmoitteluun ja salli heidän lääkitä sinua hieman. Kun Jim palaa Sonoytasta, tiedän paremmin, mitä meidän on tehtävä. Näyttää siltä, hitto vieköön, että meillä on nyt muutakin tekemistä kuin estää japanilaisia ja kiinalaisia pääsemästä Yhdysvaltoihin. Meillä on täysi työ suojellaksemme omaisuuttamme joutumasta meksikolaisten käsiin."
"Onko minulle tullut kirjeitä?" kysyi Gale.
"Kirjeitäkö? Kuulehan, poikaseni, sellaista asiaa ei juuri olekaan, joka saisi minut tahi jonkun muun lähtemään Casitaan nyt. Vaikka kaupungissa olisikin turvallista nyt, on ainakin matka sinne vaarallinen. Kukaan ei ole käynyt Casitassa kuukauden päiviin."
Gale oli saanut monta kirjettä sisareltaan, Elsieltä, mutta viimeiseen ei hän ollut vielä vastannut. Kun hän joskus sattumalta palasi Forlorn Riveriin muutamiksi päiviksi, oli hänellä silloinkin niin paljon työtä, ettei kirjoittamiseen jäänyt juuri aikaa, ja sitäpaitsi oli Elsie kirjoittanut, että isäukko oli raivoissaan luullessaan Dickin joutuneen kokonaan hunningolle.
"Aika rientää", sanoi Dick. "George Thorne pääsee vapaaksi piakkoin ja tulee tänne. Mahtaneeko hän jäädä tänne vai vieneekö hän Mercedeksen johonkin muualle?"
"Hän pysähtyy kauniisti tänne Forlorn Riveriin, jos vain minulla on vielä jotakin sanomista", vastasi Belding. "Haluaisin sitäpaitsi mielelläni tietää, miten hän aikoisi viedä espanjattaren pois maasta nyt, kun kaikki tiet ovat täynnä vallankumouksellisia ja rosvoja. Tyttöä olisi hyvin vaikea pukea sellaiseen valepukuun, ettei häntä tunnettaisi. Kuulehan, Dick, luuletko, että voimme saada Thornen jäämään tänne? Kuultuani suunnitelmasi suuresta vesisäiliöstä olen ruvennut haaveilemaan Forlorn Riverin onnellisesta tulevaisuudesta… Kunpa vain tämä onneton sota loppuisi! Sillä, Dick, sellaista se on, Meksikon pohjoisrajalla tapellaan merestä mereen asti. Mutta olipa se nyt mitä tahansa, ei se kumminkaan ole meidän sotaa. Olemme hieman sen ulkopuolella. Emme voi kumminkaan tehdä mitään Forlorn Riverin hyväksi, ennenkuin se loppuu."
Suunnitelma, josta Belding mainitsi, voi kyllä suotuisimmassa tapauksessa saada aikaan, että Altar Valleysta aikojen kuluessa vielä tulee hedelmällinen maanviljelysseutu. Oleskellessaan yliopistossa oli Gale lukenut insinööriksi, vaikka hän ei sittemmin ollut sytyttänytkään tieteellistä maailmaa tuleen ja liekkeihin keksinnöillään. Eikä hän sitäpaitsi poistuttuaan yliopistosta ollut voinut tyydyttää isänsäkään vaatimuksia mihinkään työhön nähden. Kumminkin kantoivat hänen pintapuoliset tietonsa hedelmää täällä maailman äärimmäisessä kolkassa, erämaassa, jossa sellaista kaikkein vähimmin olisi luullut voivan odottaa. Gale oli alituisesti arvaillut, missä Forlorn Riverin lähteet olivat. Ei ainoakaan valkoinen mies eikä kukaan meksikolainenkaan ollut milloinkaan kiivennyt noille jylhille rosoisille rinteille, joita sanottiin Nimettömiksi vuoriksi ja joilta Forlorn Riverin luultiin alkavan. Gale oli löytänyt erään pitkän ja kaitaisen, louhikkoisen ja kiviseinäisen kuilun, joka voitiin padota räjähdyttämällä dynamiitilla muudan ylempänä oleva esiinpistävä kallionkieleke. Sinne voitaisiin sitten koota haihtumaton vesimäärä. Sitten oli hän vielä suunnitellut kastelujärjestelmän veden johtamiseksi laaksoon kaivostöitä varten ja Yhdysvaltain puolella olevan Altar Valleyn osan muuttamiseksi oikeaksi paratiisiksi. Belding oli taannut, että uomissa ja kuiluissa oli kultaa, tosin ei niin paljon, että se olisi ilahduttanut kullanetsijöitä, mutta kumminkin tarpeeksi, jotta sen huuhtominen tulisi kannattamaan. Ja Altar Valleyn ylemmät penkereet eivät kaivanneet muuta kuin vettä kasvaakseen vaikka mitä vuodet läpeensä. Galekin oli niin muodoin ruvennut haaveilemaan Forlorn Riverin tulevaisuudesta.
Seuraavan päivän iltapäivällä palasi Ladd odottamatta taluttaen nilkuttavaa ja vaahtoista hevostaan. Belding ja Gale, jotka sattuivat olemaan työssä pajassa, katsoivat tulijaan sanattomina hämmästyksestä. Hevosen jalat olivat täynnä verisiä haavoja ja muutenkin se näytti olevan aivan kaatumaisillaan. Laddin sombrero oli pudonnut johonkin ja sen asemesta oli hän sitonut päähänsä verisen huivin. Hiki, veri ja tomu olivat jähmettyneet kuivaksi kuoreksi hänen kasvoilleen, pieniä tomupilviä pölähteli hänestä, kun hän käveli, ja hänen naarmuisten säärystimiensä alimmat osat olivat täynnä katkenneita valkoisia piikkejä.