Solan kapea kannas leveni ja lakeutui noin puolen penikulman levyiseen ja ehkä parin penikulman pituiseen laaksoon. Sen rapautuneita kallioista esiintyöntyville jyrkänteille johtavia rinteitä näytti olevan mahdoton kiivetä. Paljaine, kovine ja valkoisine pohjineen, jossa ei ollut muuta viheriää kuin sen toisessa päässä kasvava pieni mesquite-pensaikko, oli se synkkä ja eristetty paikka, oikea erämaan syvennyksen hedelmätön pohja.
"Piiloutukaa, pojat", sanoi Ladd. "Lähde on tuolla ja hevosilla on tarkat silmät. Miten varmasti tuo yaqui määrittelikään tämän paikan! En ole milloinkaan nähnyt tällaista luonnon muodostamaa ansaa."
Sekä mustat että valkoiset hevoset näkyivät selvästi tummaa viheriää taustaa vasten ja mesquite-pensaikosta kohosi hitaasti kiemurteleva sininen savupatsas.
"Meidän on kai parasta odottaa pimeätä tahi aamua", sanoi Jim.
"Annahan, kun tuumailen. Dick, millaisilta sinusta näyttävät tämän kuopan portit? Minusta ne ovat hyvin rosoiset."
Gale tutki kiikarillaan vuorten seinämien muotoa ja rosoista nousevaa laakson pohjaa.
"Laddy, tuolta toisesta päästä on pahempi poispääsy kuin täältä", vastasi hän.
"Ja tämäkin on jo näin vaikea. Annahan minunkin katsoa… Niin pojat, tehtävänne suunnitteleminen on helposti tehty. Jim, sinun on mentävä sulkemaan laakson toisesta päästä johtava sola, ennenkuin ryhdymme hommiin."
"Milloin se tapahtuu?"
"Heti aamulla, kun päivä on valjennut. Nuo roistot viipyvät täällä kyllä huomiseen saakka. Kuten muistatte, alkavat tästä vedettömät seudut."