"No sitten näin unta", sanoi Nell tyyntyen huomattavasti kuullessaan oman äänensä.
"Niin, olitte juuri sen näköinen kuin olisitte nähnyt kauniita unia", sanoi Dick. "Olen pahoillani, että herätin teidät. En voi kumminkaan ymmärtää, miten satuin sen tekemään, sillä koetin olla hyvin hiljaa. Mercedes ei herännyt. Nyt poistun jälleen antaakseni teidän levätä ja uneksia."
Mutta hän ei kumminkaan liikahtanutkaan lähteäkseen. Nell katsoi häneen uteliain, arvostelevin silmin.
"Eikö nyt olekin ihana päivä?" kysyi Dick.
"Liian kuuma vain."
"Ainoastaan yhdeksänkymmentä varjossa. Ja te olette kertonut minulle, että juhannuksen tienoissa voi elohopea nousta sataankolmeenkymmeneenkin asteeseen. Nythän on siihen verraten oikea loistava, kultainen päivä."
"Eilen oli vieläkin kauniimpi ilma, mutta ette näyttänyt sitä huomaavankaan."
"Ah, eilinen on jo jossakin tuolla kaukana menneisyydessä, ristiriitaisessa menneisyydessä."
Nellyn uniset silmät avautuivat suuremmiksi. Hän ei oikein ymmärtänyt, miten kohdella tätä muuttunutta nuorukaista. Dick tunsi olevansa iloinen, mutta koetti kaikin tavoin olla ilmaisematta sitä.
"Millainen on tuollainen ristiriitainen menneisyys? Näytätte äärettömän onnelliselta tänään."