Thornen sopimus päättyisi tammikuun lopussa ja ellei hän nyt heti saisikaan lopullista eroaan, saisi hän kumminkin varmasti lomaa joksikin ajaksi. Senvuoksi Gale odotti vielä, ei kumminkaan enenevättä levottomuudetta, ja koetti parhaan kykynsä mukaan lohduttaa Mercedestä. Helmikuun ensimmäinen päivä koitti tuoden uutisia Casitassa ja sen ympäristössä tapahtuneista vallankumouksellisten liikkeistä ja rosvojen tuhotöistä, mutta ei sanaakaan Thornesta.
Mercedes muuttui hiljaiseksi ja surulliseksi. Hänen silmänsä olivat kuin murheen suuret mustat ikkunat. Nell uhrautui kokonaan tuolle onnettomalle tytölle. Dick koetti kaikin tavoin saada hänet uskomaan kaiken vielä muuttuvan hyväksi eikä muukaan talonväki olisi voinut käyttäytyä ystävällisemmin ketään sisarta tai tytärtä kohtaan. Mutta heidän yhteiset ponnistuksensa olivat turhat. Mercedes näytti luulevan kohtalokkain toivottomuuksin, että kaikki oli lopussa ja onnettomuus alkanut.
Gale selitti selittämistään aikovansa ratsastaa Casitaan ottamaan selville, mihin Thorne oli joutunut, mutta vanhemmat ja tyynemmät päät saivat hänet aina tyyntymään. Belding ei uskonut ollenkaan Casitaan johtavaa tietä turvalliseksi. Pakolaisia saapui sieltä joka päivä Forlorn Riveriin, ja jos vain heidän kertomuksiinsa voitiin luottaa, olisi oikea sota ollut toivottavampi kuin nykyinen tilanne rajalla. Belding, paimenet ja yaqui neuvottelivat. Intiaani ei ollut ainoastaan Galen uskollinen palvelija, vaan hän oli myöskin suureksi hyödyksi Beldingille. Yaquilla oli kaikki sukunsa voimat ja terävä järki. Hänen vihansa meksikolaisia kohtaan oli suurempi kuin hänen perinpohjaiset tietonsa heistä. Yaqui oli ollut vakoilemassa kaikilla teillä ja ilmoitti asioita, joiden perusteella Belding päätti odottaa vielä muutamia päiviä, ennenkuin hän lähettää ketään Casitaan. Hän pakotti paimenten ja erittäinkin Galen lupaamaan, etteivät he lähde sinne hänen suostumuksettaan.
Tultuaan tästä neuvottelusta tapasi Gale Nellin. Sitten tuon keskeytyneen lepohetken oli tyttö karttanut häntä enemmän kuin ennen, ja kaikki, mitä Gale voi kehua saaneensa häneltä, oli silloin tällöin matkojen päästä vilahtava kiusoittava hymy. Nyt kumminkin tuntui hänestä kuin tyttö olisi odottanut häntä, ja kun hän saapui Nellin viereen, oli hän aivan varma siitä eikä voinut peittää suurta hämmästystään.
"Dick", aloitti Nell nopeasti, "isä kai ei aio lähettää ketään Casitaan ottamaan selvää Thornesta?"
"Ei vielä. Hänestä tuntuu parhaalta odottaa ja me muutkin olemme samaa mieltä. Olen pahoillani. Mercedes raukka!"
"Tiedän sen. Koetin taivuttaa häntä lähettämään Laddyn tahi yaquin, mutta hän ei ottanut puhettani kuuleviin korviinsakaan. Dick, Mercedes kuolee vähitellen. Ettekö voi huomata, mikä häntä vaivaa? Se ei ole rakkautta eikä pelkoa, vaan epävarmuutta ja epäilyä. Ah, emmekö voi mitenkään häntä auttaa?"
"Nell, olen yhtä huolissani kuin tekin hänen vuokseen. Toivoisin voivani ratsastaa Casitaan, mutta Belding on pitänyt minua kuin pihdeissä viime aikoina."
Nell tuli aivan Galen viereen ja tarttui hänen käsivarteensa. Hänen kasvonsa olivat aivan kalpeat ja silmät loistivat tummina innostuksesta.
"Dick, ettekö voi lähteä sinne isän suostumuksettakin? Koettakaa nyt! Menkää Casitaan ja ottakaa selville, mitä Thornelle on tapahtunut, ja kyselkää, onko hän lähtenytkään tänne Forlorn Riveriin."