"Ei."
"Olenpa sitten iloinen. Ajattelin, että Danny oli sekaantunut tähän. Hänellä oli Stillwellin rahoja pojille — pelkäsin… Sano, Bonita, muuten joudut ikävyyksiin. Kuka oli kanssasi? Mitä te teitte?"
"Ne riitelivät minusta. Minä vain tanssin vähän, hymyilin vähän ja he riitelivät. Minä pyysin niitä olemaan siivosti…"
"Ota minun hevoseni ja mene Peloncilloon päin. Bonita, lupaa pysyä poissa El Cajonista."
Mies vei hänet ulos. Madeline kuuli hevosen korskuvan ja purevan kuolaimiaan. Cowboy puhui matalalla äänellä. Vain muutamia sanoja saattoi ymmärtää:
"Jalustimet — odota — pois kaupungista — vuori — polku — nyt ratsasta!"
Seurasi hetken hiljaisuus ja sen rikkoi kavioiden töminä ja hiekan narskunta. Sitten Madeline näki vilaukselta tuulen liehuttaman kaulaliinan ja tukan sekä pienen olennon satulassa. Hevonen erottautui mustana himmeätä valojuovaa vasten. Sen juoksussa oli jotakin villiä ja loistavaa.
Seuraavassa tuokiossa cowboy ilmestyi taas ovelle.
"Neiti Hammond, luulen että meidän täytyy lähteä nopeasti tiehemme täältä. On sattunut huonoja asioita. Ja juna on tulossa."
Madeline kiiruhti ulos uskaltamatta katsoa taakseen tai sivullensa. Hänen oppaansa astui nopeasti. Tytön oli miltei juostava pysyäkseen rinnalla. Monet mielenliikutukset hämmensivät häntä.