Huomatessaan että hänet oli viety talorivin taakse sanoi hän:
"Mihin te viette minut?"
"Florence Kingsleyn luo", vastasi mies.
"Kuka hän on?"
"Luulenpa, että hän on veljenne paras ystävä täällä."
Madeline pysyi vielä muutamia hetkiä cowboyn rinnalla ja sitten hän pysähtyi. Yhtäkkiä hän huomasi, kuinka vähän hyötyä hänellä oli ollut kasvatuksestaan tämänlaisia kokemuksia varten. Cowboy, joka ei nähnyt häntä, astui takaisin muutamat välillä olevat askelet. Sitten hän odotti, yhä vaiteliaana.
"On niin pimeätä, niin yksinäistä", sopersi tyttö. "Miten minä tiedän… Minkä vakuuden voitte antaa minulle, ettette — ettei minulle tapahdu mitään ikävyyksiä, jos menen eteenpäin."
"En mitään vakuutta, neiti Hammond, paitsi että olen nähnyt kasvonne."
Tästä omituisesta vastauksesta sai Madeline luottamusta mennäkseen eteenpäin cowboyn kanssa. Mikä vastaus tahansa olisi kelvannut hänelle, jos se olisi ollut ystävällinen. Hän värisi ajatellessaan, että pitäisi palata asemalle, jossa hän luuli tapahtuneen murhan, eikä hän tuntenut halua kuljeskella yksin pimeässä.
Opas kääntyi polulta ja koputti erään matalakattoisen talon ovelle.