"No, jos saamme hyvän ukonilman, on se uutta ystävillenne. Luulen, että meidän olisi viisainta jatkaa matkaa. Tässä ei ole sopivaa paikkaa leirintekoa varten. Tuuli puhaltaisi meidät rinteeltä, ellei sade huuhtoisi meitä pois. Menee koko päivä ennen kuin saavutamme hyvän leiripaikan. En takaa, ehdimmekö siinäkään ajassa. Jos sataa, satakoon."
Stewart ratsasti eteenpäin ja Madeline seurasi. Kuormajuhdat ponnistivat pää nuokkuen rinnettä ylös ja pienet burrot kulkivat keveästi siinä missä hevosilla oli täysi työ. Niiden kuormat heiluivat puolelta toiselle ikäänkuin kameelien kyttyrät. Kiviä rapisi alas, kuumuus väreili mustina aaltoina, tomu kohosi ylös ja leijaili ilmassa. Raskas helteinen ilma teki hengityksen vaikeaksi.
Tuntia myöhemmin oli seurue kiivennyt korkealle ja kiersi suuren, alastoman kukkulan sivua, joka oli pitkän aikaa kätkenyt kallionhuiput. Kuormaston viimeinen aasi ponnisteli kukkulan yli Madelinen näkyvistä. Hän katsoi taaksepäin ja näki vieraidensa muuttavan väsyneesti itseään puolelta toiselle satulassaan. Kaukana alhaalla oli setripuualanko ja kunnaat.
Stewart nousi huipulle ja viittoi Madelinelle. Madeline, joka ei ollut milloinkaan kiivennyt näin korkealle, toivoi näkevänsä paljon. Hän nousi muutamat vielä jäljellä olevat askelet ja pysähtyi Stewartin mustan viereen. Madelinesta tuntui näky siltä kuin maailma olisi muuttunut. Harjanne laskeutui hänen edessään mustaan, kivien reunustamaan, pensaikon täplittämään rotkoon. Idässä päin, rotkon toisella puolella häämötti pyöreitä, paljaita vuorenhuippuja. Oikealla veivät kalliosta muodostuneet jättiläisportaat kuusien reunustamille ja mäntyjen kaartamille kallionhuipuille, jotka kohosivat tummina ja paljaina myrskyistä taivasta vasten. Kasautuneet, musteenväriset pilvet kokoutuivat huippujen yläpuolelle peittäen korkeimmat näkyvistä. Valkoinen salamakieleke leimahti ja ukkonen jyrisi kuin lumivyöry.
Madeline katsahti Stewartiin. Cowboy istui liikkumattomana kuin kivi, tummakasvoisena, tummasilmäisenä ja katseli katselemistaan intiaanin tavoin.
Taivas muuttui yhä mustemmaksi, pilvet vyöryivät, kasvoivat nopeasti ja peittivät kallionhuiput. Terävät salamanvälähdykset alkoivat vilkkua. Ukkosen jyrähdysten välillä saattoi kuulla kaukaista tuulen ärjyntää.
Stewart odotti Madelinea kaltevan kallion suojassa, mihin cowboyt olivat pysähtyneet kuormastoineen. Madeline näki Montyn ja Dorothyn kulkevan kallion ympäri ja toivoi, että muut tulisivat pian.
Pimeyden ja jyrinän mukana tuli sadetulva, oikea kaatosade. Madeline istui pitkän aikaa hevosen selässä kumartuneena ja raivoavaa sadetta välttäen. Kun sen voima väheni, kuuli hän Stewartin kutsuvan toisia.
Satoi yhtä mittaa. Myrskyn raivo oli kuitenkin mennyt ohi ja ukkosen jyrinä väheni. Ilma oli kirkastunut ja rupesi tulemaan viileäksi. Madelinesta alkoi tuntua epämiellyttävän kylmältä ja kostealta. Stewart kiipesi ylöspäin nopeammin kuin ennen ja Madeline huomasi, että Monty pysytteli emäntänsä kintereillä pakottaen häntä eteenpäin. Oli menetetty aikaa, ja leiripaikka oli pitkän matkan päässä. Kallionhuippujen välissä olevasta rotkosta Madeline näki hetken ajan lännen taivasta. Punaiset auringonsäteet paistoivat hajanaisten pilvien välistä. Aurinko oli laskemassa.
Stewartin hevonen oli nyt ruvennut hitaasti juoksemaan ja Madeline jätti polun enemmän Majestyn kuin oman valintansa varaan. Varjot tummenivat ja kallionhuiput kävivät aavemaisiksi. Viileä tuuli valitteli tummissa puissa. Kun musta yö alkoi peittää verhoonsa ympäristön, huomasi Madeline, että kuuset olivat väistyneet mäntymetsän tieltä. Äkkiä tunkeutui neulankärjen suuruinen valonpilkahdus pimeyden läpi. Se tuikki ja vilkkui kuin yksinäinen tähti mustalla taivaalla. Hän kadotti sen näkyvistään — löysi sen taas. Se tuli suuremmaksi. Mustat puunrungot tulivat esteeksi. Valo oli tulta. Hän kuuli cowboyn laulua. Sadepisarat kimaltelivat puiden oksilla tulen säteissä. Stewartin korkea vartalo, sombrero alas painettuna, hahmottui valoa vasten. Ja valon hohteessa Madeline näki hänen kääntyvän vähän päästä katsoakseen taakseen, luultavasti vakuuttuakseen siitä, että Madeline oli kintereillä.