"Lopeta, Nels, heidän ei tarvitse kuulla sitä", sanoi Stewart käheästi heilauttaessaan kättään Madelinen hiljaista joukkoa kohti.
"No, olen pahoillani. Mutta luulen, että he voivat kuulla sen yhtä hyvin nyt kuin myöhemminkin. Ehkä neiti Helenin toivomus, että jotakin tapahtuisi, toteutuu nyt. Varmasti minä…"
"Lopeta rupatus", kaikui Montyn karhea ääni.
Sillä oli yhtä ratkaiseva vaikutus. Ehkä se oli viimeinen seikka, mikä tarvittiin muuttamaan nämä miehet, jotka toimivat oudossa tehtävässä, kauniiden naisten saattajina, takaisin omaan asemaansa erämaan miehinä.
"Sano meille, mikä on hätänä", virkkoi Stewart synkästi.
"Don Carlos ja hänen guerillansa ovat leiriytyneet poluille, jotka johtavat tänne. He ovat sulkeneet solat. Huomenna he olisivat saaneet meidät aitaukseen. Ehkä heillä oli tarkoituksena yllättää. Hän on saanut koko joukon sekarotuisia ja lainhylkiöitä. He ovat hyvin aseistettuja. Mitä he oikeastaan tarkoittavat? Me olemme vain kymmenen mailin päässä rajalta. Otaksukaamme, että guerillat saisivat joukkomme rajan toiselle puolen. Yhdysvaltain ratsuväki tulisi perässä. Te tiedätte kaikki, mitä se merkitsisi. Ja nyt, Stewart, olkoon Donin peli mikä tahansa, sinä pystyt varmasti voittamaan hänet."
Stewart vei Nelsin, Montyn ja Nick Steelen erilleen ja he ryhtyivät ilmeisesti vakavaan keskusteluun. Pian kutsuttiin sinne muutkin cowboyt. He puhuivat kaikki enemmän tai vähemmän, mutta Stewartin syvä ääni kuului yli muiden. Sitten neuvottelu loppui ja cowboyt hajaantuivat.
"Nopeasti toimeen, intiaanit", määräsi Stewart.
Nyt seuraava näytelmä ei ollut Madelinesta eikä hänen ystävistään rauhoittava. He olivat levollisia odottaessaan, että joku sanoisi heille mitä piti tehdä. Cowboyt näyttivät hälinässä unohtaneen Madelinen. Jotkut heistä juoksivat metsiin, toiset avonaisille, ruohoisille paikoille, missä he ajoivat kokoon hevoset ja aasit. Jotkut levittivät tervavaatteita maahan ja alkoivat kääriä kokoon pieniä myttyjä ilmeisesti kiireellistä matkaa varten. Nels nousi satulaan ratsastaakseen polkua alas. Monty ja Nick Steele menivät metsikköön taluttaen hevosiaan. Stewart kiipesi jyrkälle kiviröykkiölle kahden leirin takana olevan epätasaisen kallioryhmän väliin.
Castleton tarjoutui auttamaan tavarain laittajia ja sai tylyn vastauksen, että hän oli vain tiellä. Madelinen ystävät ahdistivat emäntäänsä. Uhkasiko heitä vaara? Olivatko guerillat tulossa? Lähdettäisiinkö heti karjatalolle? Miksi olivat cowboyt muuttuneet niin erilaisiksi? Madeline vastasi parhaansa mukaan, mutta hänen vastauksensa olivat vain otaksumia ja tarkoittivat vieraiden pelon viihdyttämistä. Helen oli innoissaan.