Don Carlos kääntyi Stewartin puoleen. Puhuessaan hän helautti sombreroaan viitaten leiripiiriin.
Madeline ei voinut erottaa hänen sanojaan, mutta miehen kädenliike osoitti hänen ilmeisesti kysyvän leiriseurueen muita jäseniä. Stewartin vastaus ja kädenheilautus alas polulle merkitsi, että seurue oli mennyt kotiin. Stewart kääntyi tekemään jotakin askaretta ja guerillapäällikkö poltteli rauhallisesti savukettaan. Hän näytti viekkaalta ja ajattelevalta. Hänen miehensä rupesivat vähitellen osoittamaan levottomuutta. Muuan suuriluinen mies, jolla oli kuulan muotoinen pää, nousi ylös ja heitti pois savukkeensa. Hän oli amerikkalainen.
"Hei, äijä", huusi hän kovalla äänellä. "Etkö aio yskiä esiin ryyppyä?"
"Minun mieheni eivät tuo väkijuomia matkalle", vastasi Stewart.
Nyt hän kääntyi katselemaan guerilloja.
"Hohoo! Minä kuulin Rodeossa, että te olette ruvenneet harrastamaan kohtuutta. Minä inhoan vedenjuontia, mutta arvaan, että minun on ryhdyttävä siihen."
Hän meni lähteelle, kävi pitkälleen voidakseen juoda ja pisti yht'äkkiä käsivartensa veteen nostaakseen sieltä korin. Cowboyt olivat kiireesti tavaroita laittaessaan unohtaneet korin paikalleen ja siinä oli viini- ja likööripulloja Madelinen vieraita varten. Ne oli upotettu lähteeseen, jotta ne pysyisivät kylminä. Guerilla kopeloi kantta, aukaisi sen jä nousi sitten ylös päästäen äänekkään riemuhuudon.
Stewart teki miltei huomaamattoman liikkeen kuin syöksyäkseen eteenpäin, mutta hän hillitsi itsensä ja katsahdettuaan nopeasti Nelsiin sanoi guerillalle:
"Luullakseni on isäntäväkeni unohtanut tuon. Se suodaan teille mielihyvällä."
Guerillat parveilivat kuin mehiläiset pullojen löytäjän ympärillä. Tuli todellinen äänten sekasotku. Juoma ei kestänyt kauan ja se edisti vain huolettomuuden hengen irrottamista. Harvat valkoiset heittiöt alkoivat kuljeskella pitkin leiriä, jotkut meksikolaiset tekivät samalla tavoin, toiset odottivat jotakin malttamattomina.