Stewartin ja hänen toveriensa käyttäytyminen ällistytti Madelinea. He eivät ilmeisesti tunteneet mitään pelkoa, ei edes erikoista mielenkiintoa. Don Carlos, joka oli tarkannut heitä salaa, rupesi nyt tutkistelemaan avoimesti, vieläpä hyökkäävästi. Hän katseli Stewartista Nelsiin ja Montyyn ja sitten muihin cowboyhin. Sillä aikaa kun jotkut miehet kiertelivät siellä täällä, pitivät toiset häntä silmällä ja odottava käytös oli saanut jonkinlaisen pahaa ennustavan leiman. Guerillajohtaja näytti epäröivältä, mutta ei mitenkään ällistyneeltä.
Kiihtymyksessään ei Madeline ollut kuullut Ambrosen matalia kuiskauksia. Nyt hän koetti kääntää huomiotaan pois alhaalla olevista kuunnellakseen vieressään kyyristyvää cowboyta.
Ambrose kuiski nopeasti:
"Älkää menettäkö mieltänne, jos minä äkkiä lipsautan käteni silmienne eteen, neiti Hammond. Jotakin on tulossa alhaalla. En ole milloinkaan nähnyt Geneä niin kylmänä. Se on hänessä vaarallinen merkki. Ja katsokaa, pankaa merkille, miten pojat ovat yhteistyössä! Se on hidasta ja satunnaiselta näyttävää, mutta minä tiedän, ettei se ole sattuma. Tuo kettumainen sekarotuinen tietää sen myöskin. Mutta hänen miehensä eivät ehkä tiedä. Jos he sen huomaavatkin, ei heillä ole ymmärrystä välittää siitä. Don ainakin — hän on levoton. Hän ei välitä niin paljon Genestäkään. Nelsiä ja Montya hän tarkkaa. Ja hänen tarvitsee tehdä niin! Kas niin, Nick ja Frank ovat asettuneet tuolle pölkylle Boolyn kanssa. He eivät näytä siltä kuin heillä olisi ase valmiina. Mutta katsokaa miten raskaina heidän liivinsä riippuvat! Revolveri kummallakin puolella! Nuo pojat voivat laukaista aseensa ja keikahtaa tuon pölkyn yli nopeammin kuin osaatte ajatellakaan. Noin! Stewart sanoi jotakin Donille. Haluaisinpa tietää mitä. Lyön vetoa, että se oli jotakin, jolla saa Donin joukon kokoontumaan yhteen. Varmasti! Sekarotuisilla ei ole älyä. Mutta nuo valkoiset guerillat, ne näyttävät vähän epäilyttäviltä. Mitä tahansa on tulossa, tulee se pian, siitä voitte olla varma. Toivoisin olevani tuolla alhaalla. Mutta ehkä ei synny metakkaa. Stewart on päättänyt välttää sitä. Hän on ihmeellinen kaveri saamaan tahtonsa perille. Katsokaahan! Don ei kestä tällaista. Koko tuo cowboyden omituinen käytös on hänen aivojensa käsittämättömissä. Ellei Gene pian iske häntä päähän, rupeaa hän pääsemään pelästyksestään. Mutta Gene valitsee oikean ajan. Ja minä tulen hermostuneeksi. Ohoo! Nyt tulee se suuri petos. Ei tämä näytä tappelulta."
Guerillapäällikkö oli lopettanut rauhattoman astelemisensa ja kääntyi Stewartin puoleen. Hänen ulkomuodossaan oli jonkinlaista rohkeata päättäväisyyttä.
"Gracias, señor", sanoi hän. "Adios." Hän heilautti sombreroaan alas karjatalolle vievän polun suuntaan ja hänen suorittaessaan kädenliikettä kulki viekas ja pilkallinen hymy hänen tummien kasvojensa yli.
Ambrose kuiskutteli niin matalasti, että Madeline tuskin kuuli häntä.
"Jos tuo sekarotuinen menee tuonnepäin, löytää hän hevosemme ja huomaa juonen. Oh, hän huomaa sen jo! Mutta lyönpä vetoa, ettei hän milloinkaan lähde sille polulle."
Osoittamatta olevansa varuillaan nousi Stewart ja astui pari askelta Don Carlosta kohti.
"Menkää takaisin samaa tietä kuin tulittekin!" kiljaisi hän kuuluvasti ja hänen äänensä kajahti kuin merkkitorven törähdys.