Patio tuli yhtä hiljaiseksi kuin asumaton huone.
Avonaisten ovien ja ikkunoiden kautta tulvi hevosten ääniä, kun ne tömistivät pysähtyessään, sitten miesten karkeaäänistä puhetta ja ahdingossa olevan naisen matala huudahdus.
Nopeita askelia kuului kuistilta ja Nels tuli näkyviin käytävässä. Madeline oli hämmästynyt nähdessään, ettei hän ollut päivällispöydässä. Hän tuli levottomaksi nähdessään cowboyn kasvot.
"Stewart, sinua kaivataan ulkona!" kehoitti Nels suorasukaisesti. "Monty, sinä tulet tänne minun kanssani. Sinä, Nick ja Stillwell — luulen, että teidän muiden on parasta sulkea ovet ja pysyä sisällä!"
Nels katosi. Vikkelänä kuin kissa hiipi Monty ulos. Madeline kuuli hänen nopeiden askeltensa äänen siirtyvän viereisestä huoneesta toimistoon. Madeline vapisi. Hän näki Stewartin nousevan rauhallisesti ja lähtevän muuttamatta ilmettä surullisilla kasvoillaan. Nick Steele seurasi häntä. Stillwell pudotti viinilasinsa. Kun se meni rikki katkaisten hiljaisuuden, katosi hänen suuri hymynsä. Stillwell meni ulos ja sulki oven jälkeensä.
Sitten vallitsi täydellinen hiljaisuus. Hetken iloisuutta oli häiritty. Madeline katsahti kasvoriviin ja näki mielihyvän häipyvän vanhaksi tutuksi kovuudeksi.
"Mikä on hätänä?" kysyi Alfred jokseenkin tyhmänä. Tunnelman muutos oli ollut hänestä liian nopea. Äkkiä hän heräsi: "Minä menen katsomaan, kuka on tullut tänne pilaamaan päivällisemme", sanoi hän ja harppasi ulos.
Hän palasi ennen kuin kukaan pöydässä olija oli puhunut tai liikkunut. Suuttumuksen tumma puna muodosti täpliä hänen otsalleen.
"Siellä on El Cajonin sheriffi!" huudahti hän halveksivasti. "Pat Hawe on tullut muutamien apulaislurjustensa kanssa pidättämään Gene Stewartia. Heillä on tuo pieni meksikolaistyttö hevosen selkään sidottuna. Hitto vieköön sheriffin!"
Madeline nousi rauhallisesti pöydästä ja lähti ovea kohti. Cowboyt hypähtivät ylös. Alfred sulki Madelinelta tien.