"Meidän täytyy ehtiä Agua Prietaan ennen auringonlaskua — kauan ennen, niin että jos Stewart on jossakin lähellä leirissä, me pääsemme sinne — aikanaan!"
"Neiti Majesty, se ei ole mahdollista!" huudahti Link.
"Link, voiko autoa ajaa täältä Pohjois-Meksikoon?"
"Kyllä. Mutta siihen menisi aikaa."
"Meidän täytyy tehdä se lyhyessä ajassa", jatkoi toinen. "Muuten Stewart saattaa — tulee luultavasti — ammutuksi."
Link Stevens näytti äkkiä käyvän veltoksi ja kurtistuneeksi, kadottavan kaiken hilpeytensä, heikontuvan ja vanhenevan.
"Minä olen vain — vain cowboy, neiti Majesty." Link melkein änkytti. Hänessä tapahtui omituinen muutos. "Se on kauhea matka — rajan yli. Jos en jostakin onnellisesta sattumasta ajaisi autoa murskaksi, saisin teidän hiuksenne harmaiksi. Te ette milloinkaan tointuisi siitä matkasta!"
"Minä olen Stewartin vaimo", vastasi Madeline ja katsoi häneen tietämättä mitään keinoa, jolla voisi taivuttaa tai houkutella toista.
Cowboy hätkähti — Stewartin vanha liike. Tämä mies oli samaa villiä lajia.
Madelinen sanat vuotivat virtana: