Viikon ajan oli karjantarkastusnäytelmä ratsastusmatkan päässä karjatalosta ja Madeline vietti enimmän aikansa satulassa. Hän arvioi voimansa liian suuriksi ja useammin kuin kerran oli hänet nostettava hevosensa selästä. Stillwellin mieltymys Madelinen saattelemiseen muuttui levottomuudeksi. Stillwell koetti taivuttaa häntä jäämään pois tarkastuksesta ja Florence kävi vieläkin huolestunteemmaksi. Mutta Madelinea eivät heidän pyyntönsä saaneet taipumaan.
Veli piti häntä silmällä niin paljon kuin tehtävät sallivat, mutta moneen päivään hän ei sanallakaan maininnut sisaren väsymisestä ja kiihotuksen tuomasta jännityksestä tai ehdottanut, että hänen oli parempi mennä takaisin taloon. Monta kertaa Madeline tunsi hänen terävien, sinisten silmiensä pakottavan voiman. Ja noina hetkinä hän tunsi Alfredissa olevan enemmän kuin veljellistä huolenpitoa. Veli piti häntä silmällä, tutki häntä ja punnitsi häntä. Madelinelle tuotti rauhattomuutta ajatus, että Alfred ehkä oli arvannut hänen huolensa. Aika ajoin hän toi cowboyt sisarensa luo ja esitteli, nauroi ja laski leikkiä koettaen tehdä koettelemuksen vähemmän hämmentäväksi näille miehille, jotka olivat niin vähän tottuneet naisiin.
Mutta ennen kuin viikko oli lopussa sai Alfred tilaisuuden sanoa hänelle, että hänen olisi viisaampi antaa karjan tarkastuksen jatkua kunnioittamatta sitä enää läsnäolollaan. Hän sanoi sen nauraen, mutta siitä huolimatta oli vakava. Ja kun Madeline kääntyi häneen hämmästyneenä, sanoi hän suoraan:
"En pidä siitä tavasta, jolla Don Carlos seuraa sinua kaikkialla. Bill pelkää, että Nels tai Ambrose tai joku muu cowboy hyökkää meksikolaisen kimppuun. He syyhyvät saadakseen tilaisuuden. Tietystikin se on sinusta mieletöntä, mutta se on totta."
Mieletöntä se varmasti oli, mutta kuitenkin se saattoi osoittaa Madelinelle, miten täydellisesti hänet oli vallanneet hänen omat tunteensa, jotka karjantarkastuksen melu ja uurastus olivat nostaneet. Hän muisteli, että Don Carlos oli esitetty hänelle ja että hän ei ollut pitänyt miehen tummista, silmäänpistävistä kasvoista ja ulkonevista silmistä, eikä hän ollut pitänyt miehen suloisesta, lempeästä ja mielistelevästä äänestä tai hänen sirosta käyttäytymistavastaan. Hän oli ajatellut, että Don Carlos näytti somalta ja hienolta mainion mustan hevosen selässä. Kun Alfredin sanat saivat hänet ajattelemaan, hän muisti, että missä tahansa hän oli ollut kentällä, oli jalo hevonen hopeakoristeisine satuloineen ja tummine ratsastajineen aina ollut hänen lähellään.
"Don Carlos on seurannut Florencea pitkän aikaa", sanoi Alfred. "Hän ei ole suinkaan nuori mies. Hän on viidenkymmenen. Don Carlos on hyvin kasvatettu ja lisäksi mies, josta tiedämme hyvin vähän. Hänenlaisensa meksikolaiset eivät pidä naisia arvossa niin kuin me valkoiset miehet. En halua että Nels tai Ambrose tekevät köydellään rajun heiton ja vetävät Donin pois hevosensa selästä. Sen takia sinun on parempi ratsastaa talolle ja pysyä siellä."
"Alfred, sinä lasket pilaa ja kiusoittelet minua", sanoi Madeline.
"En suinkaan", vastasi Alfred. "Miten asia on, Flo?"
Florence vastasi, että cowboyt kohtelisivat pienimmänkin aiheen sattuessa Don Carlosia vähemmän kursailevasti ja lempeästi kuin köysissä olevaa härkää. Vanha Bill Stillwell tuli paikalle ja hän ei ainoastaan vahvistanut väitöstä todeksi, vaan myöskin tehosti asian varmuutta omalta kohdaltaan.
"Neiti Majesty", päätti hän, "luulen että jos Gene Stewart ratsastaisi minun sijastani, olisi tuo irvistelevä sekarotuinen saanut jo töksähtää tomuun."