Mutta hän korjasi sen ja kävi harkitsevaksi sekä kylmäksi, sillä hän huomasi, että mies ei kuuntelisi häntä.
"Olen tullut auttamaan teitä. Sallitteko?"
"Jumalan tähden! Te — te…!" kuuluivat sanat tukehtuneesti. "Menkää pois!"
"Ehkä minä tulin tänne Jumalan tähden", sanoi Madeline lempeästi. "Varmasti se on tapahtunut teidän tähtenne — ja sisarenne…" Madeline puri kieleensä, sillä hän ei ollut aikonut ilmaista tietävänsä sisaresta mitään.
Stewart huokaisi raskaasti ja horjuen murtunutta seinää vasten nojasi siihen kasvot piilossa. Madeline mietti, että varomaton huomautus oli ehkä ollut hyväksi.
"Oletteko hyvä ja annatte minun sanoa, mitä minulla on sanottavana!"
Toinen oli vaiti. Ja Madeline kokosi rohkeutta ja innostusta.
"Stillwell on syvästi loukkaantunut, syvästi pahoillaan siitä, ettei voinut saada teitä luopumaan tältä — tältä vaaralliselta tieltä. Veljeni on myöskin. He halusivat auttaa teitä. Samoin minäkin. Olen tullut sen vuoksi että voisin ehkä menestyä siinä missä he ovat epäonnistuneet. Nels toi sisarenne kirjeen. Minä luin sen. Tulin vain päättäväisemmäksi auttaakseni teitä ja epäsuorasti auttaakseni äitiänne ja Lettyä. Stewart, haluamme, että tulette karjataloon. Stillwell tarvitsee teitä päällysmiehekseen. Paikka on avoinna ja te voitte määrätä palkkanne. Sekä Al että Stillwell ovat kiusaantuneita Don Carlosista, vaqueroista ja ryöstöretkistä pitkin rajaa. Minun cowboyni ovat ilman kykenevää johtajaa. Tahdotteko tulla?"
"En", vastasi Stewart.
"Mutta Stillwell tarvitsee teitä kipeästi."