"Niin olen."
Mies työnsi aseensa takaisin koteloon.
"No luulenpa ettemme jatka tätä sitten."
"Mitä? Ja miksi pakotitte minut sanomaan papille 'kyllä'."
"Se oli keino, johon turvauduin näyttääkseni hänelle, että te olitte halukas menemään naimisiin."
"Oh! — Te — te ..!" Madelinelta puuttui sanoja.
Tämä sai cowboyn toimimaan. Hän tarttui padreen ja veti häntä ovea kohti kiroillen ja uhaten, epäilemättä käskien häntä salaamaan jotakin. Sitten hän tyrkkäsi papin kynnyksen yli ja jäi seisomaan.
"Tässä — odottakaa — odottakaa minuutti, neiti — neiti Hammond", sanoi hän käheästi. "Te voisitte joutua huonompaankin seuraan kuin minun. — Vaikka luulen, ettette varmasti ajattele niin. Odottakaahan minuutti."
Madeline seisoi vavisten ja hehkuen vihasta. Ovesta hän näki valkoiset tähdet tummansinisellä taivaalla. Ne näyttivät hänestä yhtä epätodellisilta kuin kaikki muukin tänä merkillisenä yönä. Ne olivat kylmiä, loistavia, korkealla ja kaukana, ja katsoessaan niihin hän tunsi vihansa vähenevän ja tekevän hänet rauhalliseksi.
Cowboy kääntyi ja alkoi puhua: