Sitten, kun hän ei enää jaksanut vastustaa ruumiillista väsymystä, tuli hänen tilanteensa taas epätodelliseksi ja kummalliseksi. Raukeus alkoi peitteen tavoin hiipiä hänen ylitseen. Tuntien puoleksi tiedottomasti tykytystä korvassaan, jotakin saavuttamattoman suloista, syvä-äänistä ja omituista kuin kaukaa kuuluvan kellon äänen, hän vaipui uneen pää Stewartin rintaa vasten.
Ystäviä Idästä
Karjatalolle palaamisensa jälkeen ei Madeline voinut huomata mitään ruumiillista vammaa seikkailurikkaiden kokemustensa muistona. Se hämmästytti häntä, mutta ei läheskään niin paljon kuin se että muutamien viikkojen kuluttua hän huomasi tuskin muistavansa seikkailuja ollenkaan. Ellei hän olisi huomannut cowboydensa vartioivan, olisi hän miltei unohtanut Don Carlosin ja ryöstöretkeläiset.
Ei kulunut päivääkään, ettei jotakin mielenkiintoista ilmoitettu hänelle. Stillwell, joka oli lakkaamatta moittinut itseään siitä, että oli ratsastanut pois sinä aamuna, jolloin Madeline otettiin kiinni, muuttui enemmän huolekkaan isän kuin uskollisen ylipäällysmiehen tapaiseksi. Hän ei ollut milloinkaan levollinen emännästään, ellei ollut lähellä karjataloa tai jättänyt Stewartia sinne tai ainakin Nelsiä ja Nick Steeleä. Hän luotti Stewartiin enemmän kuin keneenkään muuhun.
"Neiti Majesty, Genen asiat ovat omituisesti", sanoi vanha karjanhoitaja saapastaessaan Madelinen toimistoon.
"Mikä on hätänä?" kysyi toinen.
"No, Gene on taas lähtenyt vuorille."
"Taas? Minä en tiennyt että hän meni. Minä annoin hänelle rahaa sitä guerillajoukkiota varten. Ehkä hän meni viemään sitä."
"Ei. Hän teki sen päivän tai pari sen jälkeen kun oli tuonut teidät takaisin kotiin. Sitten hän lähti noin viikon kuluttua uudestaan, ja hän pakkasi joitakin tavaroita mukaansa. Nyt hän on livahtanut taas ja Nels näki hänen kohtaavan jonkun, joka näytti Padre Marcosilta. No, minä menin alas kirkkoon ja totisesti padre Marcos oli tiessään. Mitä luulette tästä, neiti Majesty?"
"Ehkä Stewart on tulemassa uskonnolliseksi", nauroi Madeline. "Te sanoitte minulle kerran niin."