"Luuletko niin? Palatkaamme nyt kumminkin leiriimme." Sanottuaan sen meni hän edellä ulos.
Saunaan kantautui matalia ääniä, sitten kuului hevosten korskuntaa ja kavioiden kapsetta, ja lopulta tasaista juoksua, jonka synnyttämä ääni vähitellen heikkeni. Tuulen humina ja sateen pehmeä rapina kuuluivat vain enää metsän hiljaisuudessa.
II.
Milt Dale nousi tyynesti istualleen katsellakseen ajattelevin silmin pimeään.
Hän oli kolmikymmenvuotias. Neljäntoista vuotiaana poikasena oli hän paennut Iowassa olevasta kodistaan ja koulusta yhtyäkseen erääseen uudisasukkaiden vaunumatkueeseen, ja hän oli ensimmäisiä Valkoisten vuorten rinteille rakennettujen hirsimökkien näkijöitä. Mutta hän ei ruvennut maanviljelijäksi, ei lampaidenkasvattajaksi eikä suostunut yksitoikkoiseen maalaiselämään, vaan oli asustanut nyt kaksitoista vuotta metsissä tehden silloin tällöin matkoja Pineen, Show Downiin ja Snowdropiin. Tämä hänen vaihteleva metsäelämänsä ei merkinnyt kumminkaan sitä, ettei hän olisi välittänyt kylien asukkaista. Hän välitti heistä päinvastoin paljonkin ja hän oli tervetullut kaikkialle, mutta hän rakasti vapautta, yksinäisyyttä ja kauneutta villin alkuperäisellä, vaistomaisella kiihkolla.
Ja tänä iltana oli hän saanut selville ilkeän suunnitelman juuri sitä miestä vastaan, joka oli ainoa näillä seuduilla asuvista valkoisista, jota hän ei voinut sanoa ystäväkseen.
"Tuo Beasley-konna!" mumisi hän. "Beasley toimii siis yhdessä Snake Ansonin kanssa. Hän oli kumminkin oikeassa, sillä Al Auchincloss on viimeisillään. Vanha mies-raukka! Kun kerron hänelle, ei hän varmastikaan usko minua."
Tuon suunnitelman keksiminen merkitsi Dalelle, että hänen oli kiiruhdettava Pineen.
"Muudan kaksikymmenvuotias Helen Rayner niminen tyttö", hän mietiskeli. "Beasley haluaa saada hänet pois tieltä hinnalla millä tahansa. Siis odottaa tyttöä kuolemaakin pahempi kohtalo."
Dale suhtautui elämään sellaisella tyyneydellä ja kohtaloonsa alistuvaisuudella, jonka vain pitkäaikainen tutustuminen metsän julmiin tapahtumiin suo. Ilkeät ihmiset tekevät pahoja töitään samoin kuin villit sudet ahdistavat hirveä. Hän oli ampunutkin susia tuon seikan vuoksi. Valkoisten miesten kanssa, olivatpa ne sitten hyviä tahi pahoja, ei hän ollut vielä riidellyt. Vanhat naiset ja lapset turvautuivat häneen, mutta hän ei ollut vielä ikinä kiintynyt keneenkään tyttöön. Senvuoksi tuntuikin tämä kuvittelu Helen Rayneristä oudolta Dalestä, ja hän totesi nopeasti, että hän aikoi jollakin tavoin pettää Beasleyn auttaakseen vanhaa Al Auchinclossia ainoastaan tuon tytön vuoksi. Ehkä tyttö olikin jo matkalla Länteen yksinään, innokkaana ja toivehikkaana tulevasta kodista. Kuinka vähän ihmiset tietävätkään, mikä heitä odottaa matkan päässä! Monen tie katkeaa äkkiä metsässä, ja ainoastaan kokeneet metsästäjät voivat saada surunäytelmän selville.