"Vai niin!" huudahti Bo. Sitten hän kääntyi vatsalleen vaikeroiden, mutta päästyään kerran siihen asentoon nousi hän käsivarsiensa varaan ja kääntyi istuvaan asentoon. "Missä kaikki muut ovat? Ah, Nell, miten täällä onkaan kaunista! Kuin paratiisissa."
Helen katseli ympärilleen. Nuotio palaa loimusi, mutta ei ketään ollut näkyvissä. Ihmeelliset kaukaiset värit sattuivat hänen silmiinsä, kun hän koetti katsoa lähellä olevia esineitä. Kaunis pieni viheriä teltta tahi katos oli rakennettu kuusen oksista. Sen katto aleni tasaisesti muutamalta kallionkielekkeeltä maahan, puolet päädystä oli suljettu samoin kuin sivutkin. Kaikki oksat oli nähtävästi asetettu samaan suuntaan suoden majalle sellaisen sileän ja kiinteän muodon kuin se olisi kasvanut siihen.
"Tuo turvapaikka ei ollut tuossa eilen", sanoi Bo.
"En minä ainakaan sitä nähnyt. Turvapaikka! Mistä olet saanut tuon nimityksen?"
"Lännen kieltähän se on, kultaseni. Ne ovat varmaankin rakentaneet sen meille."
"Varmasti, sillä näin matkatavarani siellä. Nouskaamme nyt, sillä on jo varmaankin hyvin myöhäinen."
Tytöt nauroivat kuollakseen ja huudahtelivat tuskasta noustessaan ja tukiessaan toisiaan, kunnes heidän jalkansa suostuivat kannattamaan heitä lujasti. He olivat tyytyväisiä kuusenoksista rakennettuun turvapaikkaansa. Sen pääty oli aukiolle päin ja se oli pystytetty juuri tuon leveän kallionkielekkeen alle. Lähteestä alkava pieni puronen lirisi juuri sen edustalla ja juoksutti kirkasta vettään erään kiven yli pieneen lammikkoon. Tämän metsän asumuksen lattia oli myöskin tehty kuusen oksista, joita oli levitetty samaan suuntaan sille noin jalan paksuudelta. Se oli pehmeä ja joustava ja niin suloiselta tuoksuva, että ilma tuntui aivan päihdyttävältä. Helen ja Bo avasivat matkalaukkunsa ja laittoivat olonsa niin mukavaksi kuin suinkin sietämättömistä tuskista huolimatta peseytymällä kylmässä vedessä, kampaamalla tukkansa ja pukemalla puhtaat puserot ylleen. Sitten he menivät tulen luo.
Helen kiinnitti huomionsa läheisyydessä liikkuviin olioihin. Samalla kun Bo huudahti riemusta, näki Helen kauniin naaraspeuran lähestyvän puiden varjossa. Dale käveli sen rinnalla.
"Olette totisesti nukkuneet melko kauan", tervehti metsästäjä heitä.
"Näytättekin nyt paljon virkeämmiltä."
"Hyvää huomenta, vai onko nyt jo iltapäivä? Olemme juuri siinä kunnossa, että voimme liikkua", sanoi Helen.