"Emme suinkaan", vastasi Helen tuntien Dalen harmaiden läpitunkevien silmien kohdistuvan itseensä.
"Minä ainakin olen", myönsi Bo.
"Saatte ruokaa heti kun kalkkunat ovat paistuneet. Asuntoni on noiden kallioiden toisella puolella. Huudan teidät sitten sinne."
Vasta sitten kun Dale oli kääntänyt Helenille leveän selkänsä, huomasi tämä metsästäjän näyttävän erilaiselta. Hän näki Dalen pukeutuneen kevyempään ja puhtaampaan peurannahkaiseen pukuun, jossa ei ollut takkia ollenkaan. Korkeakantaisten ratsastussaappaiden asemesta oli hän vetänyt mokkasiinit ja säärystimet jalkoihinsa. Tämä puku muutti hänet solakammaksi.
"Nell, en tiedä, mitä ajattelet, mutta minusta hän on kaunis", selitti
Bo.
Helenillä ei ollut aavistustakaan, mitä hän oikeastaan ajatteli.
"Koettakaamme kävellä hieman", hän ehdotti.
He ryhtyivät niin ollen tuohon tuskalliseen hommaan ja menivät muutamien kymmenien metrien päässä leiristä kasvavien puiden luo. Tämä paikka oli melkein puiston toisessa päässä, josta oli rajoittamaton näköala.
"Herra varjelkoon, millainen paikka!" huudahti Bo suurin ja pyörein silmin.
"Ah, miten kaunista!" huohotti Helen.