"Toivottavasti ei eno Al tule tänne vielä kuukauteen", sanoi Bo koettaessaan saada henkeään takaisin. Hänen nenässään ja kummassakin poskessa hyvin lähellä suuta oli ruskeita pilkkuja.
Dale nauroi. Oli miellyttävää kuunnella sitä, sillä hänen naurunsa kuulosti niin harvinaiselta ja syvältä kuin se olisi pulpunnut tyynistä syvyyksistä.
"Ettekö halua syödä kanssamme?" kysyi Helen.
"Kyllä. Siten säästyy aikaa ja kuuma ruoka maistuu paremmalta."
Seurasi lyhyt vaitiolo, jonka Dale äkkiä rikkoi.
"Tuolta tulee Tom."
Helen huomasi väristen, että puuma oli komea seisoessaan kaikilla neljällä jalalla yhtaikaa. Se lähestyi hitaasti miellyttävästi kaartaen. Sen turkki oli kastanjanruskea vaaleanharmaine pilkkuineen. Sen jalat olivat väärät, pitkät, pyöreät ja karvaiset, ja suuressa päässä oli suuret kastanjanruskeat silmät. Se näytti hirveän villiltä, vaikka sitä oli sanottukin kesyksi. Se tuli suoraan kuin koira heidän luo ja sattui niin, että se oli juuri Bon takana käden ulottuvilla, kun Bo kääntyi.
"Herra Jumala!" huusi Bo nostaen molemmat kätensä korkealle ilmaan huomaamatta, että toisessa oli suuri palanen paistettua kalkkunaa. Tom sieppasi sen suuhunsa, ei pahantapaisesti, mutta kumminkin puraisten siten, että Helen hypähti kauhusta. Palanen katosi kuin taikavoimasta, ja Tom astui vielä askeleen lähemmäksi Bota. Hänen pelkonsa muuttui hämmästykseksi.
"Se varasti minun paistini!"
"Tom, tule tänne", sanoi Dale tiukasti. Puuma pyörähti ympäri melko alistuvaisesti. "Pane nyt siihen kiltisti makaamaan."