"Enemmän paistettua kalkkunaa esimerkiksi jotakin kaunista vastaan sitten kuin olette päässeet turvallisesti enonne luo ja hoidatte hänen maatilaansa."
"No olkoon menneeksi. Nell, kuulitko?"
Helen nyökäytti päätään.
"Hyvä. Luovuttakaamme päätösvalta Nellille", aloitti Dale melkein vakavasti. "Nyt ilmoitan teille, että saadaksemme aikamme kulumaan harjoitamme aluksi hevosia ja ratsastamme niillä puistossa. Sitten kalastamme puroista ja metsästämme. Täällä on muudan vanha harmaakarhu jossakin ja saatte katsella, miten minä sen tapan. Joskus kiipeämme vuorille katselemaan ihmeellisiä näköaloja. Se siitä. Nyt, jos todellakin haluatte oppia jotakin tahi jos vain tahdotte minut saada kertomaan, on se minulle aivan yhdentekevää. Haluan vain voittaa tuon vedon. Saatte nähdä, miten tämä puisto sijaitsee muutaman sammuneen tulivuoren aukossa, joka on ollut kerran aivan täynnä vettä, ja kuinka lunta keräytyy talvisin sadan jalan paksuudelta toiselle puolelle silloin kun toisella puolella ei ole mitään. Sitten kerron teille puista, miten ne kasvavat, taistelevat toisiaan vastaan, miten ne ovat riippuvaisia toinen toisistaan ja miten ne suojelevat metsiä myrskyiltä. Saatte tietää, miten ne kokoavat vettä muodostaen niistä suurten jokien lähteitä, miten niissä elävät eläimet ja kasvit hyödyttävät niitä, niiden kumpienkaan tulematta toimeen toisittaan. Sitten näytän teille lemmikkini, sekä kesyt että kesyttämättömät, kerron teille, miksi ne ovat villejä, kuinka helppo niitä on kesyttää ja kuinka pian ne oppivat rakastamaan hoitajaansa. Metsässä vallitseva elämä ja siellä tapahtuvat taistelut ovat myöskin keskustelemisen arvoiset. Saatte kuulla miten karhut, puumat, sudet ja hirvet elävät. Ymmärrätte pian, kuinka julma luonto on, kuinka hurjasti ja säälimättömästi susi tahi puuma hyökkää hirven kimppuun, kuinka susi rakastaa höyryävää kuumaa verta ja kuinka puuma nylkee nahan tappamansa hirven selästä, Ja te tulette pian käsittämään, että tämä luonnon julmuus, tuo suden ja puuman suorittama työ, juuri muodostaakin hirven niin kauniiksi, terveeksi, nopeaksi ja taiteelliseksi. Ellei hirvellä olisi tuollaisia verivihollisia, huonontuisi se ja kuolisi pian sukupuuttoon. Näette, miten tämä periaate soveltautuu kaikkiin metsän eläimiin. Taistelu on kaiken luomisen ja vapautumisen tarkoitus. Jos olette nopeat huomaamaan, opitte pian näkemään, että näiden erämaiden luonto on aivan samanlainen kuin ihmisten, eivätkä ihmiset ole enää mitään raakalaisia. Puut taistelevat saadakseen elää, samoin linnut, eläimet ja ihmisetkin. Kaikki elävät he toistensa kustannuksella. Ja tuo taistelu kehittää niitä yhä täydellisemmiksi. Lopullista täydellisyyttä ei kumminkaan milloinkaan saavuteta."
"Entä uskonto sitten?" keskeytti Helen innokkaasti.
"Luonnolla on oma uskontonsa, nimittäin elää, kasvaa, ja lisätä kukin omaa lajiaan."
"Mutta se ei ole jumalallista eikä sielun kuolemattomuutta", selitti
Helen.
"Se on kumminkin niin lähellä Jumalaa ja kuolemattomuutta kuin luonto ikinä voi päästä."
"Ah, haluatteko riistää minulta uskontoni?"
"En, vaan puhun sen mukaan, millaiseksi olen elämän huomannut", vastasi Dale miettiväisesti heittäessään puukalikan nuotion punaisille kekäleille. "Ehkä minullakin on uskontoni. En kumminkaan tiedä. Se ei ole ainakaan samanlainen kuin teidän, ei tuollainen raamatun mukainen, joka ei voi estää Pinessä, Snowdropissa eikä muuallakaan asuvia miehiä — lampaiden- ja karjankasvattajia, maanviljelijöitä ja kulkureita, ainakaan sellaisia kuin minä tunnen — valehtelemasta, pettämästä, varastamasta ja tappamasta. Vannon, ettei kukaan minun tavallani elävä mies — jollainen elämä kenties onkin uskontoni — halua valehdella, pettää, varastaa tai tappaa, ellei hän tapa puolustaakseen itseään tahi kuten minä nyt tekisin, jos Snake Anson ratsastaisi tänne. Uskontoni en ehkä rakkautta elämään — villiin elämään, sellaista kuin se oli aikojen alussa — ja tuuleen, joka huokuu salaisuuksia joka paikkaan, ja veteen, joka laulaa päivät ja yöt, ja tähtiin, jotka tuikkivat alituisesti, ja puihin, jotka puhuvat jotenkin, ja kallioihin, jotka ovat elottomia. En ole milloinkaan yksinäni täällä enkä matkoillani. Kanssani on aina jotakin näkymätöntä. Ja sellainen on juuri tuota tarkoittamaanne. Sanokaa sitä Jumalaksi, jos haluatte. Mutta minua ihmetyttää, missä tuo henki oli silloin kun tämä maa oli tulinen kaasupallo? Mihin tuo henki siiloin joutuu, kun kaikki elämä on jäätynyt tahi palanut tältä pallolta ja se kulkee elottomana rataansa kuin kuu? Tuo aika on vielä koittava. Luonnossa ei mitään huku. Ei pieninkään atomi häviä olemattomiin, vaan muuttuu joksikin toiseksi aineeksi, kuten näette noiden halkojen muuttuvan savuksi ja tunnette jotakin, jota sanotaan kuumuudeksi. Mihin tuo kaikki menee? Se ei katoa. Ei mikään katoa. Kaunein ja ymmärrettävin ajatus on, että ehkä kaikki kalliot ja puut, vesi, veri ja liha hajautuvat vain alkuaineiksi tullakseen jälleen jolloinkin elämään jonnekin."