"Nell!" huudahti Bo kimeästi. "Olen jo kolmasti maininnut nimeäsi.
Haluan mennä nukkumaan."
"Ah, olin niin ajatuksissani", vastasi Helen hämmästyneenä ja ihmetellen itseään. "En kuullut sinun sanovan mitään."
"Minua naurattikin, kun et kuullut", vastasi Bo. "Toivon vain, että olisit nähnyt omat silmäsi. Nell, haluatko, että sanon sinulle jotakin!"
"Miksi?" kysyi Helen melko heikosti. Hän ei voinut olla aivan tyyni, kun Bo puhui tuolla tavoin.
"Olet rakastumaisillasi tuohon villiin metsästäjään", selitti Bo tiukukirkkain äänin.
Helen ei ainoastaan hämmästynyt, vaan raivostuikin. Hän huokaili syvään valmistautuen antamaan parantumattomalle sisarelleen vakavat nuhteet. Mutta Bo jatkoi vain tyynesti:
"Tunnen sen luissani."
"Bo, olet pieni houkka — hentomielinen, romanttinen ja hellätuntoinen houkka!" vastasi Helen. "Sinulla ei nykyään näytä olevan mielessäsi muuta kuin jotakin roskaa rakkaudesta. Kun kuulee sinun puhuvan, ei voisi luulla maailmassa muuta olevankaan kuin rakkautta."
Bon silmät olivat kirkkaat, omituiset, hellät ja nauravat, kun hän kiinnitti ne vakavasti Heleniin.
"Nell, arvasit oikein. Maailmassa ei olekaan muuta."