"Kuule, Pedro, jää tänne minun luokseni", sanoi Helen.
Kuultuaan hänen sanansa käski Dale koiran palata takaisin. Pedro tuli kuuliaisesti Helenin luo, mutta arasti ja niin varuillaan kuin se ei olisi ollut vielä oikein varma Helenin tarkoituksista. Se oli kumminkin ystävällisempi kuin äsken. Helen löysi pehmeän ja mukavan paikan auringonpaisteesta juuri puistoa vastapäätä ja sijoittautui siihen moneksi toimettomaksi tunniksi. Pedro kiertyi hänen viereensä. Dalen pitkä vartalo etäytyi puistoon päin laitumella käyviä hevosia kohti. Jälleen hän huomasi peuran niiden joukossa. Kuinka valppaana ja liikkumattomana se seisoikaan katsellessaan Dalea! Äkkiä se läksi laukkaamaan metsän laitaa kohti. Muutamat hevoset hirnuivat ja juoksivat potkien korkealle ilmaan. Kimeät hirnumiset kaikuivat selvästi hiljaisuudessa.
"Voi, katsohan toki niitä!" huudahti Bo iloisesti tullen Helenin luo. Hän heittäytyi pitkäkseen tuoksuville havunneulasille ojentautuen veltosti suoraksi kuin laiska kissa. Hänen joustavassa ja miellyttävässä vartalossaan olikin jotakin kissamaista. Hän makasi selällään ja katseli puiden oksien välitse.
"Eikö olisikin suurenmoista nyt", mumisi hän haaveillen itsekseen, "jos tuo las vegasilainen paimeneni sattuisi jotenkin tulemaan tänne ja maanjäristys sulkisi meidät tänne Paratiisiin niin, ettemme ikinä pääsisi täältä pois?"
"Bo, mitähän äiti mahtaisikaan sanoa, jos hän vain voisi kuulla nuo puheesi?" kysyi Helen hämmästyneenä.
"Mutta, Nell, eikö se olisikin suurenmoista?"
"Kauheatahan sellainen olisi."
"Sinussa ei ole milloinkaan ollut minkäänlaista romanttisuutta, Nell Rayner", vastasi Bo. "Tuollaista on kuulemma joskus tapahtunut tässä villien paikkojen muodostamassa ihmeellisessä maassa. Sinun ei tarvitse väittää vastaan, sillä varmasti on sellaista tapahtunut. Ensiksi luolaihmisille, sitten intiaaneille ja viimeiseksi valkoisille. Jokainen näkemäni paikka sanoo minulle sen. Nell, saat ehkä katsella kuussa asuvia ihmisiä kiikarilla, ennenkuin osaat sellaista odottaakaan."
"Olen, Jumalalle kiitos, käytännöllinen ja järkevä."
"Mutta juuri todistelun vuoksi", vastusti Bo leimuavin silmin, "otaksukaamme, että sellaista tapahtuisi. Tehdäksesi minulle vain mieliksi voit kuvitella, että meidät teljetään tänne Dalen ja tuon junasta näkemämme paimenen kanssa. Luovu kaikista toiveista milloinkaan päästä täältä pois. Mitä silloin tekisit? Luopuisitko ponnisteluista vain riutuaksesi ja kuollaksesi? Vai rupeaisitko taistelemaan elämän ja siihen mahdollisesti sisältyvien ilojen vuoksi?"