"Ei juuri mitään erikoista", vastasi Helen epäröiden, "Tuohan on vain pieni metsikkö, jossa on muutamia pienempiä ja muutamia suurempia puita, mutta ei ainoatakaan kookasta. Mutta se on kaunis tuulessa lepattavine viheriöine ja kellertävine lehtineen."
"Eikö se tuo mieleenne millään tavalla taistelua?"
"Taisteluako? Ei ollenkaan!"
"Mutta kumminkin on se hyvä esimerkki, miten metsissäkin taistellaan, riidellään ja ollaan itsekkäitä", sanoi Dale. "Tulkaa nyt mukaani, te ja Bo, niin näytän teille mitä tarkoitan."
"Tule mukaamme, Nell!" huusi Bo innostuneena. "Hän aikoo avata silmäsi hieman enemmän."
Helen ei ollut ollenkaan vastahakoinen seuraamaan heitä tuohon pieneen haapametsikköön.
"Näitä on tässä suunnilleen sata kappaletta", sanoi Dale. "Kuuset varjostavat niitä melko hyvin, mutta ne saavat kumminkin auringonvaloa idästä ja etelästä. Kaikki nämä pienet puut ovat kasvaneet samasta siemenestä ja ovat samanikäisiä. Niiden joukossa on neljä kymmenen jalan korkuista ja käsivarteni paksuista puuta, Tässä on muudan vielä suurempi. Katsokaa, miten se on täynnä lehtiä, miten se on muita paljon korkeampi, lukuunottamatta noita neljää sen vieressä kasvavaa, joita se on vain hieman pitempi. Ne kasvavat kaikki hyviä likekkäin, kuten näette. Useimmat niistä eivät ole peukaloani paksumpia. Katsokaa, miten vähän niissä on oksia, joista ei ainoakaan ole juuressa. Niissä on hyvin vähän lehtiäkin. Näette kai, miten oksat ojentautuvat itää ja etelää kohti ja miten lehdet tietysti ovat myöskin sinne päin? Katsokaa miten toisen puun oksa työntää toisen puun oksan syrjään. Tuo on taistelua auringonvalon saamiseksi. Tässä on pari kolme kuivunutta puuta. Minä voin nykäistä ne maasta. Katsokaa nyt niiden juurille. Täällä on viiden, neljän ja vain jalan korkuisiakin puita. Katsokaa, miten kalpeita, hentoja, hauraita ja sairaita ne ovat. Ne saavat liian vähän auringonvaloa osakseen. Ne syntyivät samalla kertaa kuin nuo muutkin puut, mutta ne eivät lähteneet kasvamaan samaa vauhtia. Asema noilla toisilla on ehkä edullisempi."
Dale kuljetti tyttöjä metsikön ympäri vilkastuttaen esitystään kädenliikkeillä. Hän näytti hyvin vakavalta.
"Ymmärrätte kai nyt niiden taistelevan veden ja auringonvalon saamiseksi, mutta pääasiallisesti kumminkin auringonvalon, sillä silloin kun lehdet saavat tarpeekseen auringonvaloa, kasvavat puu ja sen juuret tarpeeksi saadakseen tarvittavan kosteuden. Varjo merkitsee kuolemaa — hidasta kuolemaa useimmille puille. Nämä pienet haavat taistelevat sijasta saadakseen aurinkoa, ja taistelevatkin säälittä. Ne työntävät ja taivuttavat toisiensa oksia sivulle ja tukahduttavat ne. Ehkä vain noin puolet noista haavoista jäävät elämään muodostaakseen tuollaisen suuremman ryhmän kuin nuo täysikasvaneet puut tuolla. Tämä vuosi suosii ehkä tätä suurta vesaa ja seuraava tätä. Muutamat edulliset vuodet suovat jollekin vallan muiden yli. Mutta se ei ole kumminkaan milloinkaan varma tuosta vallastaan. Ja elleivät tuulet, myrskyt tahi joku voimakkaasti kasvava kilpailija tapa sitä, kuolee se ennemmin tahi myöhemmin vanhuuttaan. Sillä tuo taistelu ei milloinkaan lopu. Mikä on merkityksellistä näille haavoille, on merkityksellistä metsän kaikille muillekin puille, sanalla sanoen metsän kaikelle kasvillisuudelle. Kaikkein ihmeellisimmältä minusta tuntuu niiden elämän sitkeys."
Seuraavana päivänä näytti Dale huomattavamman esimerkin tällaisesta luonnon salaperäisyydestä. Hän opasti heitä ratsain muutamalle tiheää metsää kasvavalle ikiviheriälle rinteelle kiinnittäen heidän huomionsa aina tämän tästä erilaisiin kasveihin, kunnes he saapuivat kukkulan laelle, jossa kasvoi vain surkastuneita ja kääpiömäisiä puita. Puurajan laidassa näytti hän heille erästä kyhmyistä ja väärää kuusta, joka näytti aikoinaan olleen kaunis puu, mutta joka oli nyt taipunut ja myrskyjen pieksämä melkein paljaine samalle suunnalle ojentautuvine oksineen. Puu toimitti siinä vahdin virkaa. Se kasvoi yksinään ja siinä oli hyvin vähän viheriää. Sen vääntyneessä rungossa oli jotakin surullista. Mutta se oli vielä elinvoimainen ja voimakas. Sillä ei ollut kilpailijoita auringonpaisteesta eikä kosteudesta. Sen vihollisia olivat vain lumi ja tuulet, kylmyys ja sen korkea asema.