Dale liikkui nopeasti ja vakavasti. Oli merkityksellistä, että hän valitsi suurireikäisimmän pyssynsä ja hypättyään satulaan huusi hän Pedron mukaansa ja ratsasti matkaansa sanomatta sen enempää tytöille.
Bo katsoi hänen jälkeensä muutamia sekunteja ja alkoi sitten satuloida mustangiaan.
"Aiotko seurata häntä?" kysyi Helen nopeasti.
"Aion. Hän ei ainakaan kieltänyt sitä."
"Mutta hän ei varmastikaan halua meitä mukaansa nyt."
"Ehkä hän ei halua sinua, mutta hän ei missään tapauksessa olisi kieltänyt minua, olipa sitten kysymyksessä mikä tahansa", sanoi Bo lyhyesti.
"Ah, luuletko niin?" huudahti Helen loukkautuneena. Hän puri kieltään voidakseen olla vastaamatta terävästi, sillä hän tunsi suuttuneensa äärettömästi. Oliko hän sitten sellainen pelkuri? Luuliko Dale tuota hänen hurjaa ja oikullista sisartaan voimakkaammaksi naiseksi kuin häntä? Hetken kestävä hiljainen taistelu ilmaisi hänelle, että Dale ajatteli epäilemättä niin ja olikin kieltämättä oikeassa. Sitten hän suuttui itseensä niin, ettei hän ollenkaan ymmärtänyt itseään eikä luottanut itseensä.
Vihan puuska aiheutti harkitsemattoman teon. Helen alkoi nimittäin satuloida hevostaan. Hän oli saanut työnsä jo melkein tehdyksi, kun Bon huuto pakotti hänet katsomaan sinnepäin.
"Kuuntele!"
Helen kuuli koiran haukkuvan hurjasti.