Kun Bo ja Muss tarttuivat toisiinsa syliksi ja alkoivat kieriskellä ruohokossa, kiinnitti Dale Helenin huomion puumaan.
"Tom on mustasukkainen. On omituista, miten eläimet ovat ihmisten kaltaisia. Minun on vietävä Muss pian aitaukseen, muuten rupeavat ne tappelemaan."
Helen ei huomannut Tomissa muuta kuin sen, ettei se näyttänyt leikkiin taipuvaiselta.
Heidän syödessään illallista katosivat sekä karhu että puuma, vaikka he huomasivatkin sen vasta jälkeenpäin. Dale vihelsi ja kutsui, mutta kilpailijat eivät palanneet. Seuraavana aamuna oli Tom leirissä nukkuen mukavasti Bon jaloissa, ja kun Bo nousi, seurasi se häntä kuten ennenkin. Mutta Mussia ei kuulunut eikä näkynyt.
Nämä seikat tekivät Dalen levottomaksi. Hän poistui leiristä ottaen Tomin mukaansa. Palattuaan kertoi hän seuranneensa Mussin jälkiä niin kauaksi kuin suinkin ja koettaneensa sitten usuttaa Tomin sen jäljille, mutta puuma ei ollut halunnut tahi ei ollut voinut seurata niitä. Dale kertoi, ettei Tom pitänyt karhun jäljistä, mikä onkin luonnollista, koska puumat ja karhut ovat luonnollisia vihamiehiä keskenään. Siten menetti Bo joko sattumalta tahi tarkoituksesta yhden lemmikeistään.
Metsästäjä etsi sitä seuraavana päivänä likimmäisiltä rinteiltä, kiipesipä eräälle vuorellekin. Hän ei löytänyt kumminkaan jälkeäkään Mussista, mutta kertoi nähneensä jotakin muuta.
"Haluatteko, tytöt, vieläkin kokea jotakin hyvin jännittävää?" kysyi hän.
Helen hymyili myöntymyksensä ja Bo vastasi omaan innostuneeseen tapaansa.
"Ettekö välitä, vaikka pelästyisittekin?" jatkoi Dale.
"Ette voi pelästyttää minua ollenkaan!" väitti Bo, mutta Helen näytti epäilevältä.