Eno ojensi kätensä ottaakseen hänet vastaan.
"Nell Auchincloss kiireestä kantapäähän asti!" huudahti hän suudellessaan Nelliä. "Olisin tuntenut sinut kaikissa tapauksissa."
"Eno Al", mumisi Helen, "muistan sinut, vaikka olinkin silloin vain nelivuotias."
"Ah, muistatko! Muistan sinut istumassa hajasäärin polvellani, mutta silloin oli tukkasi vaaleampi ja kiharampi. Kummatkin ominaisuudet ovat nyt hävinneet… Kuusitoista vuotta! Olet siis kaksikymmenvuotias nyt. Millainen hieno ja hartiakas tyttö sinusta on kasvanutkaan! Ja, Nell, olet kaunein Auchincloss, mitä milloinkaan olen nähnyt!"
Helen tunsi punastuvansa ja irroitti kätensä, kun Roy lähestyi tervehtiäkseen häntä. Hän seisoi avopäin, jäntevästi ja suorana, mutta eivät hänen kirkkaat silmänsä, eivät hänen tyynet kasvonsa eikä hänen ojennettu kätensä ilmaisseet mitään tuosta koetellusta uskollisuudesta ja suoritetusta työstä, jonka Helen tunsi hänen tehneen.
"Kuinka voitte, neiti Helen? Entä te, Bo?" sanoi hän. "Olette molemmat päivettyneet ja näytätte terveiltä. Olen todellakin viivytellyt tuomasta enoanne tänne, mutta luulin teidän viihtyvän täällä Miltin luona jonkun aikaa."
"Viihtyneet olemmekin", vastasi Bo viekkaasti.
"No istuutukaamme nyt!" sanoi Auchincloss hengittäen syvään.
Hän vei tytöt turvepenkille, jonka Dale oli valmistanut heille suuren kuusen juurelle.
"Olet varmaankin väsynyt. Kuinka voit?" kysyi Helen levottomasti.