"Kuinka? Sinun on ryhdyttävä siihen toimeen nyt heti", selitti Al. "Mitään roistoja eivät he kumminkaan ole. Olen sitäpaitsi saanut oivallisen uuden miehen."
Sanottuaan sen kääntyi hän Bohun päin ja tarkasteltuaan tämän sieviä kasvoja kysyi hän nähtävästi hyvin tosissaan: "Lähetitkö erään Carmichael-nimisen paimenen kysymään minulta työtä?"
Bo näytti hyvin hämmästyneeltä.
"Carmichael! En ole milloinkaan kuullut tuota nimeä ennen", vastasi Bo hämillään.
"No, sanoinhan sen jo, että tuo nuori veitikka valehteli", sanoi
Auchincloss. "Mutta pidin tuon pojan näöstä ja annoin hänen jäädä."
Sitten kääntyi tilanomistaja laiskoittelevien paimenien puoleen.
"Las Vegas, tulehan tänne!" huusi hän kovasti.
Helen hurmaantui katsoessaan erästä pitkää ja solakkaa paimenta, joka vastahakoisesti erosi joukosta. Hänellä oli ruskeiksi ahavoittuneet kasvot, nuoret kuin pojan. Helen tunsi hänet, muisti tuon liehuvan punaisen kaulahuivin, heiluvan revolverin ja tuon hitaan, kannusten kilinän säestämän käynnin. Mies ei ollut kukaan muu kuin Bon ihailija, tuo las-vegasilainen paimen.
Sitten Helen katsahti Bohun ja nähtyään hänet oli hänen melkein mahdoton pidättää nauruaan. Tämäkin nuori neiti tunsi tuon vastahakoisesti ja luonteenomaisesti lähestyvän paimenen. Bo katsoi maahan punastunein poskin, ja Helen totesi ensimmäisen kerran, että Bokin voi joutua neuvottomaksi. Hän kalpeni ja muuttui sitten punaiseksi kuin ruusu.
"Kuulehan, sisarentyttäreni ei sano milloinkaan kuulleensa Carmichael-nimeä", sanoi Al vakavasti paimenen seisahtuessa hänen eteensä. Helen tiesi enon kohtelevan miehiään ankarasti, mutta nähdessään nyt hänen silmiensä ilmeen rauhoittui hän ja kuunteli huvitettuna.