"En voi sille mitään, isäntä", sanoi paimen hitaasti. "Vanha ja hyvä texasilainen nimi se kumminkin on."
Hän ei näyttänyt olevan ollenkaan hämillään, vaan oli yhtä tyyni, vapaa, kirkassilmäinen ja hidas kuin tuonakin päivänä, jolloin Helen oli mieltynyt hänen lämpimiin nuoriin kasvoihinsa ja terävään katseeseensa.
"Texas! Te tuolta Pan Handlesta kotoisin olevat miehet kerskailette aina tuolla Texasillanne. En ole nähnyt milloinkaan teidän texasilaisten voittavan ketään, ei ainakaan missourilaisia", vastasi Al äreästi.
Carmichael vaikeni kunnioittavasti ja karttoi huolellisesti katsomasta tyttöihin.
"Tulemme kaikki nimittämään sinua Las Vegasiksi kumminkin", jatkoi Al.
"Etkö sanonut sisarentyttäreni lähettäneen sinut luokseni?"
Nyt haihtui Carmichaelin tyyneys.
"Kuulkaahan, isäntä, muistini on melko huono", vastasi hän. "Sanoin vain —"
"Älä ollenkaan kieräile. Minun muistini ei ole huono", vastasi Al matkien toisen pitkäveteistä puhetta. "Sanoit, että sisarentyttäreni on luvannut sanoa hyvän sanan puolestasi."
Tässä katsoi Carmichael pelokkaasti Bohun ja tulos masensi hänet nähtävästi kokonaan. Hän luuli varmaankin Bon ilmeen tarkoittavan jotakin, jota se ei tarkoittanut, sillä Helen oli näkevinään siinä vain hämmennystä ja pelkoa. Tytön silmät olivat suuret ja loistavat ja kumpaankin poskeen alkoi ilmestyä punaa, kun hän koetti toipua hämmennyksestään.
"Etkö sanonutkin niin?" kysyi Al tiukasti.