"Onko Ranger mielestänne hyvä?" jatkoi Bo.
"On! Ostaisin sen heti, jos vain voisin."
"Las Vegas, olette myöhästynyt", sanoi Helen lähestyessään ottaakseen hevosen haltuunsa. "Ranger on minun."
Dale käänsi huopapeitteen kaksinkerroin ja heitti sen hevosen selkään.
Sitten hän heilautti voimakkaalla nykäisyllä satulan paikoilleen.
"Kiitoksia teille hyvin paljon lahjastanne", sanoi Helen hiljaa.
"Ei ansaitse. Olen vain iloinen saadessani antaa sen teille", vastasi Dale ja lisäsi hetken kuluttua vetäistyään remmejä ja hihnoja vielä muutamia kertoja. "Kas niin. Se on nyt valmis käytettäväksenne."
Sanottuaan sen nojautui hän satulaan ja katsoi Heleniä, kun tämä taputteli ja hyväili Rangeria. Helen, ollen nyt voimakas ja tyyni naisellisessa tietoisuudessaan omastaan ja Dalen salaisuudesta ja voiden täydellisesti hillitä itsensä, katsoi suoraan ja vakavasti Dalea silmiin. Dalekin näytti voivan hillitä itsensä, vaikka hänen päivettyneet poskensa olivatkin hieman kalpeammat.
"En voi kumminkaan kiittää teitä tarpeeksi enkä milloinkaan korvata teille sisarelleni ja minulle osoittamianne palveluksia", sanoi Helen.
"Ei teidän tarvitsekaan. Ja palvelukseni, kuten niitä nimitätte, ovat tehneet minulle vain hyvää."
"Tuletteko Pineen kanssamme?"